Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Komission direktiiviehdotus globaalista konsernien minimiverosta lausunnoille

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 22.12.2021 16.18
Tiedote

Euroopan komissio on 22. joulukuuta antanut ehdotuksen neuvoston direktiiviksi, joka koskee suurten konsernien kansainvälistä minimiveroa. Direktiiviehdotuksen taustalla on talousjärjestö OECD:ssä käynnistetty kansainvälisen tuloverotuksen uudistamishanke.

Valtiovarainministeriö on lähettänyt direktiiviehdotuksen lausuntokierrokselle. Lausuntoaika päättyy 10. tammikuuta 2022. Ministeriö julkaisee saapuneet lausunnot hankesivuilla.  

Uusi sääntely kohdistuu suurimpiin toimijoihin

Globaalin minimiverotason tavoitteena on varmistaa, että suuret konsernit maksavat kansainvälisesti tietyn minimimäärän veroa riippumatta siitä, missä valtiossa toimintaa harjoitetaan. Globaalin minimiverotason arvioinnissa käytettävä minimiverokanta on 15 prosenttia.

Säännöt koskevat toimialasta riippumatta konserneja, joiden sääntelyn mukainen kokonaisliikevaihto on vähintään 750 miljoonaa euroa. Kansainvälisen meriliikenteen tulo on soveltamisalan ulkopuolella. Lisäksi sääntelyyn sisältyy eräitä muita poikkeuksia ja rajauksia sen soveltamiseen.

Lisätietoja:
hallitusneuvos Jari Salokoski, puh. 02955 30437, [email protected] (paikalla 27.12. alkaen)
neuvotteleva virkamies Jaana Mikkola, puh. 02955 30665, jaana.mikkola(at)gov.fi (paikalla 22.12. ja 30.12. alkaen)
erityisasiantuntija Meeri Karlsson, puh. 02955 30289, meeri.karlsson(at)gov.fi

 
Sivun alkuun