Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Euroryhmä valmistelee ehdotuksia koronan taloudellisten vaikutusten lievittämiseksi

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 6.4.2020 15.03
Tiedote
Katri Kulmuni.

Euroryhmä pyrkii tiistaina 7. huhtikuuta yhteisymmärrykseen ehdotuksista koronakriisin taloudellisten vaikutusten lievittämiseksi. Suomea edustaa videoneuvottelussa valtiovarainministeri Katri Kulmuni.

Eurooppa-neuvoston jäsenet eli EU-maiden johtajat pyysivät 26. maaliskuuta euroryhmää valmistelemaan konkreettisia ehdotuksia, joissa otetaan huomioon koronaepidemian aiheuttama ennennäkemätön häiriötila. Euroryhmä käsittelee ehdotuksia laajennetussa kokoonpanossa, johon kuuluvat kaikki EU-maat.

Esillä on ollut muun muassa seuraavia vaihtoehtoja:

  • Euroopan vakausmekanismi on ehdottanut ennakollisen rahoitustuen välinettä (ECCL), jota kaikki euromaat voisivat hakea.
  • Euroopan komissio on ehdottanut väliaikaisen tuen välinettä työttömyysriskien lieventämiseksi (SURE).
  • Euroopan investointipankki on ehdottanut yleiseurooppalaista takuurahastoa tukemaan erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

Kun euroryhmä on valmistellut ehdotuksensa, ne menevät seuraavaksi Eurooppa-neuvoston jäsenten käsiteltäviksi.

Tietoa euroryhmän kokouksesta (EU:n neuvoston sivut, päivitetään kokouksen jälkeen)

Lisätietoja:

EU-sihteeristön päällikkö Marketta Henriksson, puh. 02955 30441, marketta.henriksson(at)vm.fi

Euroryhmä on epävirallinen elin, jonka tehtävänä on koordinoida euromaiden talouspolitiikkaa ja edistää talouskasvua. Ryhmään kuuluvat euromaiden valtiovarainministerit. Euroryhmä tekee poliittisia linjauksia mutta ei päätä esimerkiksi lainsäädännöstä.

Katri Kulmuni Talouspolitiikka
 
Sivun alkuun