Hyppää sisältöön

Hallituksen esitys
Hallitus antoi eduskunnalle vuoden 2024 toisen lisätalousarvioesityksen

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 23.5.2024 13.46
Tiedote

Esityksen tavoitteena on pitää julkisen talouden alijäämä alle 3,5 prosentissa suhteessa bkt:hen vuonna 2024.

Lisätalousarvioesitys vähentää vuoden 2024 määrärahatarvetta 53 miljoonalla eurolla ja lisää tuloja 141 miljoonalla eurolla, mikä pienentää valtion nettolainanoton tarvetta 194 miljoonalla eurolla. Valtion nettolainanoton arvioidaan olevan noin 12,7 miljardia euroa, ja budjetoidun valtionvelan määrän vuoden lopussa noin 169 miljardia euroa, mikä on noin 60 % suhteessa bkt:hen.   

Esityksen toimenpiteet vahvistavat julkista taloutta EU:n liiallisen alijäämän menettelyn välttämiseksi. Näihin kuuluu muun muassa yleisen arvonlisäverokannan nosto ja tarkistuksia energiatukiin, maahanmuutosta aiheutuviin kustannuksiin sekä EU-jäsenmaksuun. Hallitus tavoittelee julkisen talouden alijäämän pysymistä alle 3,5 prosentissa suhteessa bkt:hen. 

Hallitus sopi vuoden 2024 toisesta lisätalousarvioesityksestä neuvottelussaan tiistaina 21. toukokuuta ja antoi sen eduskunnalle torstaina 23. toukokuuta. 

Tarkemmat tiedot lisätalousarvioesityksen sisällöstä ovat saatavilla hallituksen tiedotteessa 21.5.

Lisätietoja:
Jussi Lindgren, valtiovarainministerin talouspoliittinen erityisavustaja, puh. 0295 530 514, jussi.lindgren(at)gov.fi