Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media

Hallitus kannattaa mahdollisuutta väliaikaisesti lieventää koronavirusrokotteiden ja -testien arvonlisäveroa

Valtiovarainministeriö 19.11.2020 14.24
Tiedote
Lääkäri tutkii

EU:n komission ehdotuksen mukaan jäsenvaltiot voisivat väliaikaisena toimenpiteenä soveltaa nollaverokantaa koronavirusrokotteiden ja koronaviruksen in vitro -diagnostiikkaan tarkoitettujen lääkinnällisten laitteiden (testipakkaukset) luovutuksiin sekä niihin läheisesti liittyvien palvelujen suorituksiin. Lisäksi jäsenvaltiot voisivat väliaikaisesti soveltaa alennettua verokantaa mainittuihin testipakkauksiin ja niihin läheisesti liittyviin palveluihin.

EU:n komissio antoi 28. lokakuuta ehdotuksen muutoksista direktiiviin yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä. 

Verokohtelun lievennys koskisi sekä kotimaasta että toisesta jäsenvaltiosta tehtyjä hankintoja. Muutos koskisi vain komission tai jäsenvaltion hyväksymiä rokotteita sekä unionin oikeudessa vahvistettujen lääkinnällisiä laitteita koskevien vaatimusten mukaisia testipakkauksia. 

Toimenpiteitä voisi soveltaa vuoden 2022 loppuun saakka. Soveltamisajan pidentämistä tarkastellaan tarvittaessa uudelleen ennen vuoden 2022 päättymistä.

Hallitus lähetti ehdotuksesta U-kirjelmän eduskunnalle 19. lokakuuta.  Asian kiireellisyyden vuoksi asiassa annettiin eduskunnalle E-kirje (EU2020/1577) ennen U-kirjelmää. U-kirjelmää käytetään EU-asioissa silloin, kun on kyse EU:n lainsäädäntöehdotuksesta tai muusta eduskunnan toimivaltaan kuuluvasta ehdotuksesta.

Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Marja Niiranen, puh. 029 5530 238, etunimi.sukunimi(at)vm.fi

Sivun alkuun