Hyppää sisältöön

Hallitus suosittelee etätyötä leviämisalueille toistaiseksi

sosiaali- ja terveysministeriövaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 2.12.2021 13.50
Tiedote

Valtioneuvosto suosittelee, että leviämisalueen työpaikoilla siirrytään etätyöhön työtehtävien sen salliessa. Etätyösuositus on voimassa toistaiseksi. Valtioneuvosto antoi periaatepäätöksen asiasta 2. joulukuuta.

Suosituksen mukaan julkisen sektorin työntekijöiden tulisi työskennellä etätyössä mahdollisimman laajasti silloin, kun työtehtävät sen mahdollistavat. Valtioneuvosto suosittaa vastaavaa laajaa etätyötä myös yksityisille työnantajille tiedostaen, että arviointi läsnä- ja etätyön terveysturvallisesta yhdistämisestä tapahtuu työpaikoilla. Samalla tulisi edistää työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä työpaikoilla.

Leviämisalueita ovat tällä hetkellä Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Kymenlaakson, Länsi-Pohjan, Pirkanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Päijät-Hämeen, Satakunnan, Vaasan sairaanhoitopiiri ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirit.

Työnantajia kehotetaan seuraamaan alueellisten terveysviranomaisten tiedotusta, sillä alueiden tilanteissa voi tapahtua nopeitakin muutoksia.

Etätyösuositus on tarpeen heikentyneen koronatilanteen vuoksi

Etätyösuosituksen perusteena on, että koronaepidemiatilanne on lokakuun puolenvälin jälkeen heikentynyt merkittävästi koko maassa ja varsinkin viimeisen kuukauden ajan tartuntamäärät ovat kasvaneet huolimatta korkeasta rokotuskattavuudesta. Tartunnat leviävät erityisesti rokottamattoman työikäisen väestön keskuudessa.

Samanaikaisesti erikoissairaanhoidon kuormitusaste on kasvanut merkittävästi. Erikoissairaanhoidossa tilanne on vaatinut kiireettömän leikkaushoidon lykkäämistä ja ajoittain myös tehopotilaiden siirtoja sairaaloiden välillä kuormituksen tasaamiseksi. Leviämisalueiden yliopisto- ja keskussairaaloissa on selkeä tarve ennakoida kriittistä hoitoa vaativien kansalaisten hoidon turvaaminen.

Etätyösuosituksen perusteita tarkastellaan viimeistään 15.2.2022, tilanteen niin edellyttäessä jo aiemmin.

Etätyösuositusta varten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on antanut lausunnon epidemiologisesta tilanteesta ja Työterveyslaitos etätyösuosituksen tarpeesta.

Lisätiedot:
osastopäällikkö Juha Sarkio, valtiovarainministeriö, p. 029 553 0031, juha.sarkio(at)gov.fi
osastopäällikkö Raimo Antila, sosiaali- ja terveysministeriö, p. 029 516 3094, raimo.antila(at)gov.fi