Hyppää sisältöön

Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta haki 56 kuntaa

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 18.10.2023 16.27
Tiedote

Kuntien harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta haki tänä vuonna sen hakuhistorian ajan vähiten kuntia, 56 kuntaa, ja haettu avustussumma oli yhteensä 67,6 miljoonaa euroa. Vähäiseen hakijamäärään on vaikuttanut kuntatalouden hyvä tilanne vuosina 2021 ja 2022. Keskimäärin korotusta haettiin 176 euroa asukasta kohden. Korotukseen on käytettävissä enintään 10 miljoonaa euroa.

Hakijakuntien väestömäärä vaihteli hieman alle 700 asukkaasta hieman alle 80 000 asukkaaseen. Neljässäkymmenessäkuudessa hakijakunnassa on alle 10 000 asukasta, ja kolmessa hakijakunnassa oli yli 20 000 asukasta. Kuntien hakemat summat puolestaan vaihtelevat 200 000 eurosta 8,9 miljoonaan euroon.  
 
Kuntien harkinnanvaraisesta korotuksesta päättää valtioneuvosto kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen esityksestä. Korotukset maksetaan kunnille tämän vuoden loppuun mennessä. 

Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta voidaan lain mukaan myöntää kunnalle, joka tarvitsee lisätukea ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi. Valtio voi asettaa avustusten myöntämiselle ja käytölle kunnan talouteen liittyviä ehtoja. 
Korotuksen myöntäminen perustuu pääosin tilinpäätöksistä saataviin talouden tunnuslukuihin. Myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt suunnitelman taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavista toimenpiteistä.

Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Markku Mölläri, puh. 02955 30281, markku.mollari(at)gov.fi