Hyppää sisältöön

Lausuntopyyntö
Henkilötunnuksen uudistamista koskevat lakiluonnokset lausuntokierrokselle

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 10.1.2022 9.26
Tiedote

Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja henkilötunnuksen uudistamista koskevista lakiluonnoksista. Nykyinen henkilötunnusjärjestelmä uudistuisi siten, että Suomeen esimerkiksi töiden johdosta muuttavat henkilöt voisivat saada henkilötunnuksen nykyistä aiemmin, henkilötunnuksesta tulisi sukupuolineutraali ja kokonaan uuden yksilöintitunnuksen käyttöönotto tulisi mahdolliseksi.

Lakiluonnosten lausuntoaika on 10.1.2022–4.3.2022. Lopullinen hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2022. 

Suomeen muuttavien asiointi helpommaksi 

Lakimuutoksilla mahdollistettaisiin Suomeen esimerkiksi työn tai opiskelun vuoksi muuttavien henkilöiden varhaisempi rekisteröinti väestötietojärjestelmään. Jatkossa henkilö voisi saada henkilötunnuksen vielä ulkomailla ollessaan ja jo oleskeluluvan hakemusvaiheessa.

Aikaistamalla rekisteröintiä ja laajentamalla henkilötunnuksen saajien piiriä helpotettaisiin Suomeen muuttavien henkilöiden asiointia suomalaisissa palveluissa. Muutoksilla vähennettäisiin myös tarvetta väliaikaisille keinohenkilötunnuksille, minkä johdosta tietojen liikkuminen ja yhdistyminen eri tietojärjestelmissä paranisi. 

Henkilötunnus sukupuolineutraaliksi

Lakimuutoksilla poistettaisiin sukupuolitieto henkilötunnuksista. Nykyiset jo myönnetyt henkilötunnukset pysyisivät ennallaan, mutta jatkossa sukupuolta ei pääteltäisi henkilötunnuksen loppuosassa olevasta yksilönumerosta, joka on tällä hetkellä naisilla parillinen ja miehillä pariton. Muutoksen jälkeen myönnetyissä henkilötunnuksissa loppuosan yksilönumero olisi satunnainen.

Sukupuolitiedon poistamisella parannettaisiin yhdenvertaisuutta. Tieto sukupuolesta tulisi tarvittaessa olla erillisenä tietona rekistereissä siinä vaiheessa, kun henkilötunnuksesta ei ole enää sukupuolitietoa luettavissa. Muutos tulisi voimaan vuoden 2027 alussa. 

Uusi yksilöintitunnus henkilötunnuksen rinnalle

Lakimuutoksilla mahdollistettaisiin kokonaan uuden yksilöintitunnuksen käyttö henkilötunnuksen rinnalla. Uusi yksilöintitunnus ei vaatisi toimenpiteitä kansalaisilta, eikä vaikuttaisi kansalaisten asiointiin yhteiskunnan eri palveluissa. 

Uusi yksilöintitunnus lisättäisiin väestötietojärjestelmään jokaiselle henkilölle, jolla on suomalainen henkilötunnus. Uudesta yksilöintitunnuksesta ei olisi pääteltävissä henkilön ikää, sukupuolta tai muita henkilöön liittyviä tietoja. 

Uudella yksilöintitunnuksella ei korvattaisi henkilötunnusta, vaan yritykset, yhteisöt ja viranomaiset, jotka eivät muun muassa tietosuojasyistä halua tai voi käsitellä henkilötunnuksia, voisivat vapaaehtoisesti ottaa yksilöintitunnuksen käyttöön esimerkiksi työntekijöitä tai asiakkaita yksilöivänä tunnisteena. Jos yksilöintitunnuksen käyttöä haluttaisiin myöhemmin laajentaa yhteiskunnassa, tehtäisiin siitä erillinen päätös.  

Ensimmäiset lakimuutokset voimaan 2023

Ehdotettujen lakimuutosten olisi tarkoitus tulla voimaan 1.1.2023. Sukupuolineutraalia henkilötunnusta koskevat muutokset tulisivat voimaan 1.1.2027.

Hallituksen esityksen luonnoksen lisäksi lausuntoja pyydetään kahdesta asiakirjasta, joista toinen koskee henkilötunnuksen vaihtamisen helpottamista ja toinen henkilötietojen väärinkäytön ehkäisyyn liittyviä toimenpide-ehdotuksia. Lausuntoaineistot sisältävät Finanssiala ry:n jättämän uutta yksilöintitunnusta koskevan eriävän mielipiteen. 

Henkilötunnusten riittävyyden varmistamista koskevasta valtioneuvoston asetuksesta on järjestetty erillinen lausuntokierros keväällä 2021, ja asetus on tarkoitus antaa keväällä 2022. 

Lisätietoja:

ICT-johtaja, ylijohtaja Jarkko Levasma, p. 02955 30117, [email protected]
erityisasiantuntija Perttu Wasenius, p. 02955 30039, [email protected]