Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hyvinvointialueet saavat osan kertakorvauksesta jo keväällä 2023

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 2.2.2023 14.07
Tiedote

Hyvinvointialueiden rahoituslain mukaan hyvinvointialueiden vuoden 2023 rahoitus korjataan vastaamaan kuntien vuoden 2022 tilinpäätöstietoja hyvinvointialuekohtaisella kertakorvauksella tammikuussa 2024. Hallitus esittää lain muuttamista niin, että kertakorvauksesta maksettaisiin 150 miljoonaa euroa etukäteen jo keväällä 2023.

Summa on tarkoitus kohdentaa hyvinvointialueille kuntien vuoden 2022 palveluluokkakohtaisten tilipäätösennakkotietojen perusteella laskettujen kertakorvausten osoittamassa suhteessa.

Aluekohtainen arvio kertakorvauksen jakaantumisesta on mahdollista tehdä vasta maaliskuun 2023 alussa kuntien ennakollisten tilinpäätöstietojen perusteella. Tarkoituksena on saada korvaukset maksuun huhtikuussa tai viimeistään toukokuussa 2023.

Vaikutus tammikuussa 2024 maksettavaan kertakorvaukseen

Voimassa olevan rahoituslain mukaan hyvinvointialueiden vuoden 2023 rahoitus tarkistetaan kuntien vuoden 2022 lopullisten tilinpäätöstietojen mukaiseksi tekemällä hyvinvointialuekohtaiseen rahoitukseen erillinen lisäys tai erillinen vähennys tammikuussa 2024. 

Lisäyksen tai vähennyksen määrä lasketaan siten, että hyvinvointialueelle vuonna 2023 myönnettyä valtion rahoitusta verrataan euromäärään, joka hyvinvointialueelle olisi myönnetty valtion rahoituksena, jos laskennassa olisi vuoden 2022 kuntien talousarviotietojen sijasta käytetty kuntien vuoden 2022 palvelukohtaisia tilinpäätöstietoja. Lisäys tai vähennys on näin saadun erotuksen suuruinen. Lisäksi otetaan huomioon myös mahdollinen alueelle vuoden 2023 aikana annettu lisärahoitus.

Nyt ehdotettavalla lakimuutoksella koko maan tasolla 150 miljoonan euron osuus kertakorvauksesta aikaistettaisiin maksettavaksi jo keväällä 2023. Vuoden 2024 alussa maksettava osuus pienenisi vastaavasti. Mikäli maaliskuussa 2023 käytössä olevien tilinpäätösennakkotietojen mukaan näyttäisi, että 2024 kertaerä olisikin jonkin alueen osalta negatiivinen, ei sille maksettaisi ennakkoa. Tällöin mahdollinen negatiivinen osuus vähennettäisiin alueen rahoituksesta kokonaisuudessaan vasta tammikuussa 2024, kun lopullinen kertakorvauksen määrä lasketaan kuntien vahvistettujen tilinpäätöstietojen pohjalta. 

Esityksen tavoitteet

Esityksen tavoitteena on parantaa hyvinvointialueiden edellytyksiä selviytyä tehtäviensä rahoituksesta vuoden 2023 aikana ilman, että ne joutuvat turvautumaan lyhytaikaiseen lainanottoon. Lisäksi tavoitteena on estää sitä, että alueet joutuisivat lyhyen aikavälin rahoituskapeikkojen vuoksi sopeuttamaan toimintojaan pidemmän aikavälin toiminnan näkökulmasta epätarkoituksenmukaisesti.

Hallitus antoi 2.2.2023 eduskuntaan esityksen hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain 35 ja 35 a §:n muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 309/2022 vp) täydentämisestä. Esitys liittyy valtion vuoden 2023 lisätalousarvioesitykseen.

Lisätietoja:
Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, puh. 02955 30266, eeva.maenpaa(at)gov.fi
Neuvotteleva virkamies Jenni Jaakkola, puh. 02955 30570, jenni.jaakkola(at)gov.fi

 
Sivun alkuun