Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Jani Pitkäniemi jatkaa kunta- ja aluehallinto-osaston osastopäällikkönä

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 31.3.2022 13.48
Tiedote

Valtioneuvosto on nimittänyt kauppatieteiden maisteri Jani Pitkäniemen valtiovarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osaston osastopäälliköksi. Pitkäniemi on toiminut samassa tehtävässä vuodesta 2017.

”Mennyt viisi vuotta on kieltämättä ollut värikäs! Viime aikoja leimanneen kriisinhoidon puristuksessa on kyetty valmistelemaan suuria uudistuksia: hyvinvointialueet on perustettu, TE-palvelujen siirtoa kunnille valmisteltu varsin pitkälle ja kuntien tulevaisuuden kivijalkaa valettu. Pitkäjänteistä työtä asukkaan itsehallinnon kehittämiseksi julkisen talouden kestävyyden raameissa on tarkoitus jatkaa sekä kuntien että hyvinvointialueiden osalta. Mittavien reformien jälkeen kenttää olisi myös perusteltua ”vakiinnuttaa” ja katsoa kokonaisuutena, missä ollaan. Palloja ei saisi olla ilmassa kerralla liikaa – tehdään laadukkaasti, koordinoidusti ja hyvässä yhteistyössä se, mikä tehdään”, kertoo Pitkäniemi. 

Pitkäniemi on työskennellyt kunta- ja aluehallinto-osaston johdossa vuodesta 2017. Tätä ennen Pitkäniemi on toiminut mm. kunta- ja aluehallinto-osaston kuntatalousyksikön päällikkönä sekä talous- ja rahoitusasioiden erityisasiantuntijana Suomen EU-edustustossa Brysselissä.

Kunta- ja aluehallinto-osasto vastaa kuntien ja kuntayhtymien hallintoa, henkilöstöä, taloutta ja rahoitusta koskevan lainsäädännön valmistelusta sekä kunnallisen itsehallinnon kehittämistä ja kuntarakennetta koskevista asioista. Kunta- ja aluehallinto-osastolla valmistellaan hyvinvointialueuudistuksen toimeenpanoa ja osaston toimialaan tulee kuulumaan nykyisten tehtävien lisäksi myös hyvinvointialueita koskevat lainsäädäntö- ja ohjaustehtävät.

Valtioneuvosto päätti nimityksestä 31. maaliskuuta. Pitkäniemi nimitettiin virkaan 1.6.2022–31.5.2027 määräajaksi.

Lisätietoja:
Alivaltiosihteeri Päivi Nerg, puh. 02955 30149, paivi.nerg(at)gov.fi

 
Sivun alkuun