Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Julkisten hankintojen pullonkauloja kartoitetaan – vastaa ja vaikuta!

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 23.3.2023 9.21
Uutinen
Hankinta-Suomen logo.

Julkisten hankintojen keskeisenä tavoitteena on saada hankintayksiköiden ja niiden asiakkaiden käyttöön tarkoituksenmukaisia, toimivia ja laadukkaita palveluita. Hankinta-Suomen Toimivat hankinnat -teemaryhmä on käynnistänyt selvitystyön julkisiin hankintoihin liittyvien pullonkaulojen sekä näitä hidasteita ratkovien toimenpiteiden tunnistamiseksi.

Hankinta-Suomen Toimivat hankinnat -teemaryhmässä on kevään 2022 aikana kartoitettu esteitä, joiden julkisten hankintojen parissa toimineet ovat kokeneet vaikeuttavan julkisiin tarjouskilpailuihin osallistumista sekä vähentäneet tarjouskilpailuihin osallistumisen houkuttelevuutta. Näiden havaintojen pohjalta Toimivat hankinnat -teemaryhmä on käynnistänyt tarkentavan selvitystyön, jossa kartoitetaan erityisesti julkisten hankintojen toimivuuteen ja markkinoiden elinvoimaisuuteen liittyviä pullonkauloja eli esteitä tai hidasteita sekä määritellään näitä ratkovia toimenpiteitä. Selvitystyö tehdään sidosryhmiä avoimesti osallistaen.

Osallistu ja vaikuta: Julkisten hankintojen pullonkaulojen kartoitetaan joukkoistaen 23.–30.3.

Selvitystyö käynnistyy hankintaprosessin eri vaiheisiin liittyvien haasteiden sekä ratkaisuideoiden joukkoistamisella. Teemaryhmä kutsuu kaikki kiinnostuneet tahot virtuaaliseen Howspace-työtilaan, johon voi jättää omat ajatuksensa sekä osallistua työtilassa käytävään keskusteluun.

  • Kommentointi on kätevää: Työtilassa oleviin kysymyksiin vastaaminen vie noin 10-15 minuuttia aikaa ja se onnistuu ajasta sekä paikasta riippumatta, vaikkapa älypuhelimen avulla. 
  • Työpajatila on avoinna 23.– 30.3. välisen ajan. Voit osallistua työtilassa käytävään kommentointiin ja keskusteluun niin usein kuin haluat.
  • Teemaryhmä toivoo rehellisiä ja rakentavia näkemyksiä: Jotta vastaajien olisi mahdollista kertoa turvallisesti todenmukaisista kokemuksistaan ja mielipiteistään, vastaukset ovat nimettömiä. Ainoastaan fasilitaattorit näkevät osallistujien nimet ja taustatiedot.

Voit kirjautua työtilaan osoitteessa julkisethankinnat.in.howspace.com – tervetuloa mukaan kehittämään julkisia hankintoja! Voit jakaa linkkiä omissa verkostoissaan kaikille kommentoinnista mahdollisesti kiinnostuneille.

Riikka Hietanen antaa tarvittaessa lisätietoja käynnissä olevasta selvitysprojektista ja Hankinta-Suomen Toimivat hankinnat -teemaryhmän toiminnasta. Työpajatilaan liittyvissä kysymyksissä olethan yhteydessä selvitystyötä toteuttavaan tahoon eli Gesund Partnersiin ville.koiste(at)gesund.partners.

Lisätietoja:
Johtava asiantuntija Riikka Hietanen, työ- ja elinkeinoministeriö, riikka.hietanen(at)gov.fi
Osastopäällikkö, Toimivat hankinnat -teemaryhmän vetäjä Antti Neimala, työ- ja elinkeinoministeriö, antti.neimala(at)gov.fi
Johtaja, Toimivat hankinnat -teemaryhmän vetäjä Jarkko Huovinen, Kuntaliitto, jarkko.huovinen(at)kuntaliitto.fi

Hallintopolitiikka
 
Sivun alkuun