Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kansalaisten, yhteisöjen ja viranomaisten dialogia varten on kehitetty uusi toimintamalli

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 3.6.2022 13.42
Tiedote

Valtiovarainministeriön asettama työryhmä on kehittänyt kansallisten dialogin mallin. Kansallisissa dialogeissa keskustellaan ihmisille ja yhteisöille tärkeistä asioista tavalla, joka vahvistaa osallisuutta yhteiskunnassa. Malli ja sitä koskeva raportti julkaistiin 3. kesäkuuta.

"Demokratian elinehto on, että kaikilla on aidosti mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Siksi tarvitaan laaja valikoima erilaisia tapoja, joilla mahdollistetaan kansalaisten osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun myös matalalla kynnyksellä. Nyt julkaistu raportti antaa erinomaiset lähtökohdat jalkauttaa kansallisen dialogin mallia ympäri Suomea sekä vahvistaa kansalaisyhteiskunnan ja muiden tahojen välistä vuoropuhelua”, sanoo kuntaministeri Sirpa Paatero.

Kansallisissa dialogeissa on kyse dialogisten keskusteluiden sarjasta, johon kutsutaan mahdollisimman laajasti erilaisia ihmisiä ja yhteisöjä järjestämään dialogeja. Keskusteluiden tarkoituksena on saada tietoa osallistujien kokemuksista ja sitä kautta ymmärrystä ja ajankohtaista tietoa erilaisista yhteiskunnallisista ilmiöistä, haasteista ja mahdollisuuksista. Kerätty tieto kootaan kaikkien hyödynnettäväksi, ja se toimitetaan myös valtion ja kuntien käyttöön. Malli on rakennettu vuosina 2020–2021 toteutetun Poikkeusajan dialogit -keskustelusarjan pohjalta.

Kansalliset dialogit ovat kansalaisyhteiskunnan yhteistä toimintaa 

Raportissa käydään läpi dialogien tavoitteet, ehdotettavat käytännöt keskustelujen järjestämiseen sekä kuvataan eri osapuolten roolit. Kansallisissa dialogeissa toimijoita ovat keskustelijat, keskustelujen järjestäjät ja yhteenvedon hyödyntäjät. Kokonaisuudesta vastaa ja sitä koordinoi eri toimijoista koostuva operatiivinen ydinryhmä. 

Tavoitteena on ollut luoda mahdollisimman toimiva, ymmärrystä, osallisuutta ja demokratiaa tukeva malli, joka olisi hyödynnettävissä myös esimerkiksi kuntapuolella sekä kolmannella sektorilla. Työryhmän mukaan on tärkeää, että muun muassa suunnittelussa, keskustelujen järjestäjien kontaktoinnissa ja keskustelujen yhteenvetojen laadinnassa on kansalaisyhteiskunnan ja muiden toimijoiden osaamista, verkostoja ja kontakteja.

Ensimmäinen kansallinen dialogi vuonna 2023

Kansallisten dialogien toiminta on tarkoitus aloittaa elokuussa 2022. Syksyn kuluessa on tarkoitus viimeistellä kokonaisuus, koota dialogien vakiojärjestäjien ryhmä sekä valmistella ja käynnistää kevätkaudelle 2023 ensimmäinen varsinainen kansallinen dialogi. Mallia on myös tarkoitus pilotoida syksyn 2022 aikana.

Ministeri Sirpa Paatero asetti tammikuussa 2022 työryhmän valmistelemaan kansallisten dialogien mallia. Asetetussa työryhmässä oli edustajia valtiovarainministeriöstä, DialogiAkatemiasta, valtioneuvoston kansliasta, Erätauko-säätiöstä, Rovaniemen kaupungista, Lastensuojelun keskusliitosta ja Sitrasta

Lisätietoja:
Kuntaministerin erityisavustaja Sofia Nevalainen, puh. 0295 530 530, sofia.nevalainen(at)gov.fi
Finanssineuvos Katju Holkeri, valtiovarainministeriö, puh. 0295 530 087, katju.holkeri(at)gov.fi
Johtaja Janne Kareinen, DialogiAkatemia, puh. 045 631 6516, janne.kareinen(at)dialogiakatemia.fi 
Toimitusjohtaja Laura Arikka, Erätauko-säätiö, puh. 044 579 2686, laura.arikka(at)eratauko.fi

 
Sivun alkuun