Hyppää sisältöön

Kolmikantainen työryhmä selvittämään vaihtoehtoja sosiaaliturvarahastojen menosäästöjen kanavoimiseksi

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 18.10.2023 14.04
Tiedote

Valtiovarainministeriö on asettanut kolmikantaisen työryhmän, joka tarkastelee vero- ja maksutulojen sekä etuuksien rahoituksen jakautumista julkisen talouden eri sektoreiden kesken. Työryhmä tuottaa vaihtoehtoja, joilla julkista taloutta voidaan vahvistaa kanavoimalla sosiaaliturvarahastoihin kohdistuvia menosäästöjä uudelleen.

Pääministeri Petteri Orpon hallitus on asettanut tavoitteen vahvistaa julkista taloutta kuudella miljardilla eurolla tämän vaalikauden aikana. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että hallituksen toimenpiteistä sosiaaliturvarahastoihin syntyvät säästöt ohjataan tehokkaasti velkakehityksen taittamiseksi. Tämä voi tapahtua esimerkiksi muuttamalla verotusta tai etuuksien rahoitusta. Työryhmän tehtävänä on tuottaa sekä arvioida vaihtoehtoja hallituksen tavoitteen saavuttamiseksi. 

Työryhmä tekee selvityksen julkisen talouden eri sektoreiden, erityisesti valtion, kuntien, Työllisyysrahaston ja sairausvakuutusrahaston välisistä taloudellisista kytköksistä. Selvityksessä huomioidaan myös suhdannepuskureihin sekä rahastojen vähimmäismääriin liittyvät kysymykset.

Työryhmän puheenjohtajana toimii finanssineuvos Jukka Mattila, ja siinä on edustettuna valtiovarainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK, STTK sekä Akava. Työmarkkinaosapuolten tehtävänä on tuoda työhön etuuksien rahoitusjärjestelmiä koskeva asiantuntemuksensa. Lisäksi työryhmä kuulee työn kannalta keskeisiä asiantuntijoita. 

Työryhmän toimikausi päättyy 1.3.2024, ja sen tekemää selvitystä hyödynnetään hallituksen kevään 2024 JTS-riihessä.

Lisätietoja:
Finanssineuvos Jukka Mattila, puh. 0295 30409, jukka.mattila(at)gov.fi
Finanssineuvos Fransiska Pukander, puh. 0295 30440, fransiska.pukander(at)gov.fi

Kestävä julkinen talous Orpon hallitusohjelma Talouspolitiikka