Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Komissio julkisti ehdotuksensa EU:n budjetiksi ensi vuodelle

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 9.6.2021 10.35
Tiedote

Euroopan komission ehdotuksen painopisteitä ovat talouden elpyminen, työpaikkojen luominen, vihreä siirtymä ja digitalisaatio.

Komissio ehdottaa ensi vuodelle seuraavia määrärahoja:

  • Sitoumusmäärärahat ovat yhteensä 167,8 miljardia euroa. Näihin määrärahoihin EU sitoutuu ensi vuoden aikana, mutta osa niistä maksetaan myöhemmin.
  • Maksumäärärahat ovat yhteensä 169,4 miljardia euroa. Nämä määrärahat EU maksaa ensi vuonna.

Lisäksi komissio kertoo ehdotuksessaan, että ensi vuonna jaettaisiin EU:n elpymisvälineestä (Next Generation EU) avustuksina 143,5 miljardia euroa ja lainoina enintään 194,8 miljardia euroa.

Komissio julkisti ehdotuksensa EU:n ensi vuoden budjetiksi tiistaina 8. kesäkuuta. Kyse on vuosien 2021–2027 rahoituskehyksen toisesta vuosibudjetista.

Seuraavaksi jäsenmaat muodostavat kantansa komission ehdotukseen EU:n neuvoston käsittelyssä. Sen jälkeen budjettia käsittelee Euroopan parlamentti. Lopullisen päätöksen budjetista tekevät neuvosto ja parlamentti yhteistyössä tämän vuoden loppupuolella.

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Anna Hyvärinen, puh. 02955 30405, anna.hyvarinen(at)vm.fi

Talouspolitiikka
 
Sivun alkuun