Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeriöt puoltavat etätyösuosituksen jatkamista kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla kesän yli

sosiaali- ja terveysministeriövaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 17.6.2021 9.50
Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö ovat tarkastelleet valtakunnallisen etätyösuosituksen voimassaolon perusteita. Koska koronaepidemiatilanteeseen liittyy edelleen merkittävää epävarmuutta, ministeriöt katsovat, että on perusteltua jatkaa toistaiseksi laajaa etätyösuositusta kaikilla kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla.

Epidemiologinen tilanne on parantumassa kohti kesää mentäessä ja rokotusten edetessä, mutta THL:n asiantuntija-arvioinnin mukaan tilanne ei ole vielä vakiintunut. Alueellisesti erot tautitilanteessa ovat merkittäviä, ja lisäksi esiintyy nopeasti leviäviä pistemäisiä tartuntaryppäitä. 

Ministeriöt arvioivat, että etätyösuosituksen jatkamiselle on vahvat perusteet, kunnes rokotusten etenemisessä on saavutettu tavoiteltu 70 prosentin kattavuus ja erilaisten rajoitustoimenpiteiden purkamisen vaikutukset selviävät. 

Etätyösuositusta on ministeriöiden mukaan tarpeellista arvioida uudelleen jo elokuussa 2021.

Etätyösuositus on jo poistettu perustason alueilta. Suosituksen käyttöönottoa on harkittava myös perustasolla olevalla alueella välittömästi, jos alueella havaitaan merkkejä tartuntojen kääntymisestä kasvuun.  

Valtioneuvosto arvioi tammikuussa 2021 eri torjuntatoimenpiteitä ja päätti toimintasuunnitelman laatimisesta ja sen myötä asteittaisesta valmistautumisesta yhteiskunnan avaamiseksi. Osana hybridistrategian toimintasuunnitelmaa ministeriöt saivat tehtäväksi arvioida uudelleen lokakuussa 2020 hallituksen antaman valtakunnallisen etätyösuosituksen perusteita ja voimassaoloa 24.6.2021 mennessä. 

Ministeriöt hyödynsivät työssään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Työterveyslaitoksen arviointeja sekä epidemiologisesta kehityksestä että etätyön vaikutuksista osana koronan torjuntatoimenpiteitä.

Lisätietoa

ylijohtaja Juha Sarkio, valtiovarainministeriö, puh. 02955 30031, juha.sarkio(at)vm.fi
strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki, sosiaali- ja terveysministeriö, puh. 02951 63382, liisa-maria.voipio-pulkki(at)stm.fi; 
osastopäällikkö Raimo Antila, sosiaali- ja terveysministeriö, puh. 02951 63094, raimo.antila(at)stm.fi 

Hallintopolitiikka Valtio työnantajana
 
Sivun alkuun