Ministeriöt suosittelevat: Kuntien on päivitettävä valmiussuunnitelmansa, yhteistyömallinsa ja toimintaohjeensa normaaliolojen drooniuhkatilanteiden varalta
Sisäministeriö ja valtiovarainministeriö ovat lähettäneet kunnille suosituskirjeen, missä kehotetaan läpikäymään kunnan toimintamallit drooniuhkien varalta. Suositukset on laadittu yhteistyössä valtionhallinnon, pelastustoimen sekä Kuntaliiton kanssa. Myös Kuntaliitto on päivittänyt omat ohjeistuksensa kunnille varautumisen osalta.
Samaan aikaan käynnistyy myös lainsäädännöllinen valmistelu, jotta vastuut olisivat jatkossa selkeät myös drooniuhka-tilanteiden osalta.
“On tärkeää, että kunnat saavat viivytyksettä tiedon vaaratilanteesta turvallisuusviranomaiselta ja vahvan tuen oman varautumisensa tueksi, sillä kunnat vastaavat monista ihmisten arjen palveluista. Kuntien ja pelastusviranomaisten on sovittava selkeät ja toimivat tiedonvaihtokäytännöt, ja tarvittavat lakimuutokset on tehtävä viipymättä. Toimintatapojen pitää olla kaikille selvät ja viranomaisten yhteistyön saumatonta. Näillä suosituksilla tuemme kuntien omaa työtä vaaratilanteisiin vastaamisessa sekä kriittisten toimintojen jatkuvuuden turvaamisessa ja myös viestintää kuntalaisille”, sanoo kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen.
"Ihmisten suojaaminen vaaroilta ja ennakoitavissa olevien vahinkojen vähentäminen on pelastustoimen ja kuntien ydintehtävää. Suomalainen yhteiskunta haluaa suojata asukkaansa myös uusilta uhkilta", toteaa sisäministeri Mari Rantanen.
Valmiussuunnitelmista tulee käydä ilmi selkeästi päätöksenteko ja johtovastuut sekä viestinnän tavat
Ministeriöiden lähettämässä suosituksissa kerrotaan palvelutoiminnan järjestämisestä, yleisistä opetustoimea koskevista erillisohjeista sekä kannustetaan hyödyntämään alueellisen yhteistyön rakenteita myös drooniuhkaan varautumisessa.
Vaara- ja häiriötilanteita tapahtuu kaikkina vuorokauden aikoina, myös virka-ajan ulkopuolella, mihin kuntien tulee varautua johtamis- ja valmiusjärjestelyissään. Päätöksenteko ja johtovastuut kunnan järjestämien palvelujen jatkamisesta tai keskeyttämisestä vaaratiedotteen tullessa on hyvä olla kirjattuna. Tarpeen on kuvata paitsi kriittisten toimintojen myös viestinnän vastuut ja toimijat vaaratiedotteen tullessa, tilanteen jatkuessa ja vaaran poistuessa. Työntekijöiden tulee tietää, mitkä ovat heitä koskettavat toimintaohjeet missäkin tilanteessa.
Kunnan toiminnasta on tiedotettava selkeästi ja ymmärrettävästi asukkaille, palvelujen käyttäjille, järjestöille ja muille yhteisöille. Digitaaliset sisällöt on toteutettava saavutettavasti. Viestintää suunniteltaessa on arvioitava, miten se tavoittaa eri väestöryhmät, kuten ikääntyneet, lapset ja nuoret, vammaiset henkilöt, eri kieliryhmät, digitaalisia palveluja vähän käyttävät sekä kunnassa tilapäisesti oleskelevat. Tarvittaessa viestimiseen on käytettävä useita kanavia.
Kuntia kehotetaan lisäämään ja tukemaan muuta viranomaisneuvontaa kunnan asukkaiden yleisessä varautumisen ohjeistamisessa
Kunnat voivat ohjata asukkaitaan tutustumaan varautumisoppaaseen suomi.fi-sivustolla ja muistuttaa omatoimisen varautumisen tärkeydestä 72 tuntia -mallin mukaisesti. Erityisesti drooniuhkien varalle pelastustoimi.fi-sivustolle on koottu kansalaisille suunnattuja ohjeita drooniuhasta varoittamisesta ja vaaratiedottamisesta. Kunnat voivat linkittää nämä toimintaohjeet omille verkkosivuillensa.
Turvallisuusviranomaisten suositteleman 112 Suomi -sovelluksen tarkoituksena on, että käyttäjä löytää tarvitsemansa palvelun hätä- ja ongelmatilanteissa. Vaaratiedotteet julkaistaan myös Suomi 112 -sovelluksessa. Sovellukseen kehitetään uutta ominaisuutta, joka varoittaisi ilmasta uhkaavasta vaarasta.
Kuntien ja pelastuslaitosten on hyvä kohdentaa neuvontaa asukkaiden lisäksi myös kiinteistöjen omistajille ja taloyhtiöille. Drooniuhkatilanne kehittyy nopeasti, mutta häiriö on verrattain lyhytkestoinen. Tästä syystä korostuu kiinteistöjen haltijoiden ennalta laatima suunnitelma toimenpiteistä uhkan toteutuessa. Tämä on luonnollisinta toteuttaa osana kiinteistön pelastussuunnitelmaa.
Väestön varoittaminen ilmasta uhkaavasta vaarasta kuuluu pelastusviranomaiselle
Viranomaiset voivat antaa vaaratiedotteen, jos tilanne uhkaa henkeä, terveyttä tai merkittävää omaisuutta. Vaaratiedote drooniuhasta annetaan laajalle alueelle, koska droonien nopeaa liikkumista on vaikea ennakoida. Drooneja voi olla useita ja niitä voi olla laajalla alueella.
Pelastusviranomaiset voivat tiedottaa tai varoittaa ihmisiä kolmella eri tavalla:
- Viranomaistiedote
- Vaaratiedote
- Vaaratiedote sekä väestöhälyttimien kautta annettava yleinen vaaramerkki
Lisätietoja:
osastopäällikkö, ylijohtaja Jussi Virsunen, puh. 02955 30068
pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka, puh. 02954 88400
Varautumisopas: Ohjeet häiriö- ja kriisitilanteisiin varautumiseen | Suomi.fi
Näin käytät 112 Suomi -sovellusta | Hätäkeskuslaitos