Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallituksen esitys:
Palkka-avoimuus koskemaan myös hyvinvointialueita

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 10.2.2022 13.37
Tiedote

Hallitus esittää, että hyvinvointialueiden henkilöstön palkkatiedot ovat julkisia. Hallitus antoi lakiesityksen eduskunnalle 10.2.2022.

Hallituksen esityksen mukaan palkkatietojen julkisuus hyvinvointialueilla ja -yhtymissä vastaisi kunnissa ja kuntayhtymissä sekä valtion virastoissa ja laitoksissa nykyisin voimassa olevaa käytäntöä.

Nimikirjalain mukaan julkisia ovat valtion virkamiehilleen ja työntekijöilleen, eduskunnan virkamiehilleen, Suomen Pankin viran- ja toimenhaltijoilleen sekä kunnan ja kuntayhtymän viranhaltijoilleen ja työntekijöilleen maksamaa palkkaa tai sen osaa koskevat tiedot. Säännös on ollut voimassa vuodesta 1999. Tietopyynnöt käsitellään julkisuuslain mukaisesti.

Lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. Hyvinvointialueiden aluevaltuustot aloittavat toimintansa 1.3.2022. Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestäminen siirtyy kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta.

Lisätietoja:

hallitusneuvos Marika Paavilainen, p. 029 553 0302, marika.paavilainen(at)gov.fi

 
Sivun alkuun