Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estäminen esillä valtiovarainministerien videoneuvottelussa

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 2.11.2020 11.22
Tiedote
EU-lippu

EU-maiden valtiovarainministerit keskustelevat rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämisestä epävirallisessa videokokouksessa keskiviikkona 4. marraskuuta. Suomea edustaa kokouksessa valtiovarainministeri Matti Vanhanen.

Kokouksessa keskustellaan neuvoston päätelmistä rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämisestä. Euroopan komissio julkaisi toukokuussa 2020 toimintasuunnitelman koskien kokonaisvaltaista EU:n toimintapolitiikkaa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisessä ja valmistelee lainsäädäntöehdotuksia antamista vuoden 2021 alkupuolella. Uudistuksen osa-alueita ovat rahanpesun ja terrorismin rahoitusta koskevan lainsäädännön syvempi harmonisointi, EU-tason valvontajärjestelmän perustaminen sekä viranomaisten yhteistyön vahvistaminen.

Neuvoston päätelmillä pyritään ohjaamaan komission ehdotusten valmistelua ja ne on tarkoitus hyväksyä virallisesti neuvoston kirjallisessa menettelyssä videoneuvottelun jälkeen. Suomi hyväksyy neuvoston päätelmät.

Lisäksi kokouksessa esitellään Euroopan finanssipoliittisen komitean vuosiraportti 2020. Kokouksessa on esillä myös eurooppalaisen ohjausjakson päätelmät Euroopan tilintarkastustuomioistuimen erityisraportista sekä päätelmät vuosittaisesta kestävästä kasvustrategiasta 2021.

Kokouksen kaikki aiheet (neuvoston sivut, päivitetään kokouksen jälkeen)

Euroryhmä keskustelee koronapandemian vaikutuksista talouteen

Euroryhmä kokoontuu videokokoukseen tiistaina 3. marraskuuta.

Kokouksen aiheita ovat muun muassa

  • koronapandemian vaikutukset ja haasteet taloustilanteeseen euroalueella sekä maailmantaloudessa
  • euro digitaalisena valuuttana
  • raportointi pankkiunionin toiminnallisista näkökohdista

Euroryhmän laajassa kokoonpanossa asialistalla on 

  • maksuvalmiusrahoitus kriisinratkaisussa
  • tilannekatsaus koronapandemian vuoksi sovituista toimista

Euroryhmän kaikki aiheet (neuvoston sivut, päivitetään kokouksen jälkeen)

Lisätietoja:

Finanssineuvos Susanna Ikonen, puh. 029 5530 049, etunimi.sukunimi(at)vm.fi

Ministerin erityisavustaja Riikka Pakarinen, puh. 029 5530 533, etunimi.sukunimi(at)vm.fi 

Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto (Ecofin) on yksi EU:n neuvoston kokoonpanoista. Ecofin päättää vastuualueensa EU-lainsäädännöstä useimmiten yhteistyössä EU:n parlamentin kanssa. Tehtäviin sisältyy myös jäsenmaiden talouspolitiikan koordinointi. Ecofin-neuvostoon kuuluvat EU-maiden valtiovarainministerit.

Euroryhmä on epävirallinen elin, jonka tehtävänä on koordinoida euromaiden talouspolitiikkaa ja edistää talouskasvua. Ryhmään kuuluvat euromaiden valtiovarainministerit. Euroryhmä tekee poliittisia linjauksia mutta ei päätä esimerkiksi lainsäädännöstä.

 
Sivun alkuun