Hyppää sisältöön

Rahoitusmarkkinoiden häiriönhallinnan yhteistyöryhmä asetettiin

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 13.3.2024 14.40
Tiedote
Heijastuksia uimahallissa.

Valtiovarainministeriö on asettanut yhteistyöryhmän, jonka tavoite on tukea viranomaisia ja yksityisiä yrityksiä rahoitusmarkkinoiden varautumisessa.

Yhteistyöryhmässä suunnitellaan ja sovitetaan yhteen rahoitusmarkkinoiden poikkeusolojen sekä normaaliolojen vakavien häiriötilanteiden hallintaa. Ryhmä antaa viranomaisille ja yrityksille puitteet varautumisessa tarvittavan tiedon vaihtamiselle, käsittelylle ja suunnittelulle. 

Normaalioloissa yhteistyöryhmä kokoontuu rahoitusmarkkinoiden häiriönhallinnan asiantuntija-, ja suunnitteluelimenä. Häiriötilanteiden aikana tai poikkeusoloissa ryhmä mahdollistaa nopean tietojenvaihdon, tilannekuvan jakamisen yleistilanteesta ja toimintakyvystä sekä yhteisen päätösten valmistelun.

Yhteistyöryhmän puheenjohtaja nimetään valtiovarainministeriöstä. Sihteeristö koostuu valtiovarainministeriön, Suomen Pankin, Finanssivalvonnan ja Rahoitusvakausviraston edustajista. Ryhmän jäseniksi on kutsuttu rahoitusmarkkinalainsäädännön perusteella varautumisvelvolliseksi määriteltyjä toimiluvanvaraisia toimijoita, jotka edustavat merkittävää osaa rahoitusmarkkinoilla toimivista yrityksistä.

Yhteistyöryhmän toiminta alkoi 11. maaliskuuta 2024 ja on käynnissä toistaiseksi. 

Lisätietoja:

Osastopäällikkö, ylijohtaja Pauli Kariniemi, puh. 0295 530 210, pauli.kariniemi(at)gov.fi