Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Rakennusalan suhdanneryhmä:
Rakentamisen määrä loivaan laskuun, pieni nousu edessä ensi vuonna

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 19.2.2021 13.31
Tiedote

Rakentaminen vähenee tänä vuonna yhdestä kolmeen prosenttia. Ensi vuonna rakentamisen määrä kääntyy kasvuun, arvioi Rakennusalan suhdanneryhmä 19. helmikuuta julkaistussa raportissaan.

Rakentamisen tuotannon määrän arvioidaan vähenevän kuluvana vuonna aiemmin ennustettua vähemmän. Tämä johtuu Suomen maltillisesta koronatilanteesta ja siitä, että loppuvuonna 2020 aloitettiin paljon uusia rakennushankkeita. Talouden elpyminen antaa uutta puhtia rakentamiseen, mutta siitä huolimatta rakentamisen määrän kasvu jää ensi vuonna vielä prosentin kasvun ja prosentin vähenemisen väliin.  

Rakennusalan suhdanneryhmä ennustaa, että vuonna 2021 uusia asuntoja aletaan rakentaa 34 000−36 000 kappaletta. ARA-tuotannon määrän arvioidaan pysyvän edeltävän vuoden noin 9 000 asunnon tasolla. Vuonna 2022 asuntotuotanto hidastuu edelleen hieman, mutta toimitilarakentaminen puolestaan kiihtyy. Vuonna 2022 uusia asuntoja aletaan rakentaa 31 000−33 000 kappaletta.

Korjausrakentamisen ennustetaan kasvavan 1,5 prosenttia vuonna 2021. Kasvu jatkuu sekä asuntokannan ikärakenteen että toimitilojen ja tuotannollisten laitosten korvausinvestointien vuoksi. 

Maa- ja vesirakentamisen arvioidaan vähenevän vuonna 2021 hieman edellisen vuoden korkealta tasolta. Lähivuosille on suunnitteilla muun muassa maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimusten (MAL-sopimusten) vaikutuksesta lisää julkisia infrainvestointeja. 

Rakentamisen hintakehitys on ollut selvästi yleistä inflaatiota nopeampaa. Tämän takia rakentamisen liikevaihdon kasvun odotetaan jatkuvan vuositasolla myös tänä ja ensi vuonna.

Rakennusalan työllisten määrän arvioidaan pienenevän kuluvan vuoden aikana hieman mutta kääntyvän vähitellen uudelleen kasvuun. 

Vuonna 2020 rakennettiin lähes yhtä paljon kuin vuonna 2019

Koronapandemian vaikutus Suomen rakennusalaan vuonna 2020 oli vähäinen. Rakentamisen tuotannon määrä säilyi lähellä vuoden 2019 tasoa. 

Rakentamisen liikevaihto kehittyi poikkeuksellisen hyvin muihin toimialoihin, kuten teollisuuteen, palveluihin ja kauppaan, verrattuna. Rakennusalalla vain korjausrakentaminen kasvoi hitaammin, koska rakennushankkeita jouduttiin siirtämään eteenpäin. 

Vuonna 2020 valtio lisäsi asuntotuotannon rahoitusta koronapandemian takia, ja asuntotuotanto jopa kasvoi vuoteen 2019 verrattuna. Uusia asuntoja alettiin rakentaa noin 40 000 kappaletta. ARA-tuotanto kasvoi noin 1 400 asunnolla edeltävään vuoteen verrattuna. 

Maa- ja vesirakentaminen kasvoi julkisten investointien vuoksi voimakkaasti vuonna 2020, noin 7 prosenttia. Suuria infrahankkeita ovat olleet muun muassa Länsimetron kakkosvaihe ja Raide-Jokerin rakentaminen pääkaupunkiseudulla. 

Lisätietoja:

Finanssineuvos Sontag Sari, puh. 02955 30181, sari.sontag(at)vm.fi

Valtiovarainministeriön johtama rakennusalan suhdanneryhmä arvioi talo-, infrastruktuuri- ja korjausrakentamisen suhdanteiden kehitystä. Rakennusalan suhdanneryhmän raportit käsittelevät alan suhdannetilannetta koko maassa ja osin myös alueellisesti. Raporteissa tilannetta tarkastellaan volyymien, hintojen, kustannusten, rahoituksen sekä työllisyyden ja rakennusmateriaalien menekin näkökulmasta. Suhdanneryhmä käsittelee rakentamiseen liittyviä rakenteellisia kysymyksiä ja muutostarpeita pitkällä aikavälillä. Ryhmä antaa myös suosituksia tasapainoisen kehityksen turvaamiseksi rakennusalalla.

 
Sivun alkuun