Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallituksen esitys
Siirtohinnoittelua koskevaa sääntelyä uudistetaan

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 21.10.2021 13.33
Tiedote

Siirtohinnoitteluoikaisusäännöstä uudistetaan siten, että sitä voidaan soveltaa OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden koko laajuudessa.

Esityksen tavoitteena on, että jatkossa kansallisen, siirtohinnoitteluun liittyvän säännöksen sisältö vastaisi Suomen verosopimuksiin sisältyvää, etuyhteysyritysten välisiä liiketoimia koskevan määräyksen sisältöä. Samaan konserniin kuuluvien yritysten välisten liiketoimien hinnoittelua koskevaa kansallista säännöstä voitaisiin soveltaa OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden koko laajuudessa.

Esitys perustuu pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman kansainvälistä verotusta koskevaan kirjaukseen.

Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan samaan konserniin kuuluvien yritysten välisten liiketoimien hinnoittelua. Samaan konserniin kuuluvien yritysten liiketoimiin voi kuulua esimerkiksi tavaroiden tai palveluiden kauppa. 

Uudistuksen esitetään tulemaan voimaan vuoden 2022 alusta. Verotuksessa uudistusta sovellettaisiin ensimmäisen kerran 1.1.2022 tai sen jälkeen alkavalta verovuodelta toimitettavassa verotuksessa.

Hallituksen esitys julkaistaan päätökset-sivulla

Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Leena Aine, puh. 029 5530 032, leena.aine(at)gov.fi
Erityisasiantuntija Anna Lehtimäki, puh. 295 530 250, anna.lehtimaki(at)gov.fi

 
Sivun alkuun