EU-lainsäädäntö
Suurten konsernien maailmanlaajuinen vähimmäisverotus etenee – EU:n valtiovarainministerit hyväksyivät direktiivin
Uuden EU-direktiivin tavoitteena on varmistaa, että suuret konsernit maksavat kansainvälisesti veroa vähintään tietyn vähimmäistason verran. EU-maiden valtiovarainministerit hyväksyivät direktiivin talous- ja rahoitusasioiden neuvoston kirjallisessa menettelyssä torstaina 15. joulukuuta.
Taustalla on talousjärjestö OECD:ssä käynnistetty kansainvälisen tuloverotuksen uudistamishanke. Hankkeen yhtenä tarkoituksena on torjua tuloveropohjan murenemista ja voittojen siirtoon liittyviä ongelmia. Lisäksi tavoitteena on muun muassa rajoittaa valtioiden välistä verokilpailua.
Suurille konserneille 15 prosentin minimiverotus
EU:n neuvosto hyväksyi direktiivin, jolla varmistetaan monikansallisten konsernien maailmanlaajuinen vähimmäisverotus unionissa. Direktiivin tavoitteena on, että suuret konsernit maksavat kansainvälisesti voitoistaan tietyn minimimäärän veroa riippumatta siitä, missä valtiossa ne harjoittavat toimintaansa.
Direktiivi tuo EU:n alueella käyttöön 15 prosentin minimiverotuksen suurille konserneille. Säännöt koskevat kaikkien toimialojen konserneja, joiden sääntelyn mukainen kokonaisliikevaihto on vähintään 750 miljoonaa euroa.
Hyväksytty direktiivi on kompromissi, joka sisältää joitain muutoksia suhteessa alkuperäiseen direktiiviehdotukseen.
Valtiovarainministeriö valmistelee kansallisen lainsäädännön
Jäsenvaltioiden tulee panna direktiivi täytäntöön kansallisella lainsäädännöllä ensi vuoden loppuun mennessä, ja sääntöjen pitää olla pääasiassa sovellettavissa tuolloin. Direktiiviin sisältyy kuitenkin myös siirtymäsäännöksiä: jotkin direktiivin osat tulevat sovellettaviksi vaiheittain.
Suomessa valtiovarainministeriö jatkaa kansallisen lainsäädännön valmistelua aiheesta.
Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Meeri Karlsson, puh. 02955 30289, meeri.karlsson(at)gov.fi
Erityisasiantuntija Laura Burmester, puh. 02955 30037, laura.burmester(at)gov.fi
Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto (Ecofin) on yksi EU:n neuvoston kokoonpanoista. Ecofin päättää vastuualueensa EU-lainsäädännöstä useimmiten yhteistyössä EU:n parlamentin kanssa. Tehtäviin sisältyy myös jäsenmaiden talouspolitiikan koordinointi. Ecofin-neuvostoon kuuluvat EU-maiden valtiovarainministerit.