Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tutkimus kunnallisesta itsehallinnosta eriytyvässä kuntakentässä käynnistymässä

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 19.3.2021 11.44
Tiedote

Valtiovarainministeriö on käynnistänyt selvityksen siitä, miten kuntien eriytymiskehitys voitaisiin ottaa huomioon kuntalainsäädännössä ja kuntien tehtäviä koskevassa erityislainsäädännössä. Tutkimuksen tekee Itä-Suomen yliopisto ja se kuuluu valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan (VN TEAS) hankkeisiin.

Keskeinen tutkimuskysymys on, kuinka paljon kunnallinen itsehallinto voi vaikuttaa kunnan asukkaan palvelujen laajuuteen ja sisältöön ja siten eri kunnissa asuvien ihmisten yhdenvertaisuuteen. Pohjalla on kysymys siitä, kuinka perusoikeudellisessa tarkastelussa arvioidaan kunnallisen itsehallinnon ulottuvuutta ja asukkaiden yhdenvertaisuutta sekä oikeutta palveluihin. Tutkimus valmistuu kesäkuussa 2022.

Tutkimuksessa selvitetään myös, onko lainsäädännöllä mahdollista puuttua nykyistä ennakoidummin kuntien taloudellisiin sekä palvelujen saatavuutta ja kuntalaisten yhdenvertaisuutta koskeviin ongelmiin. Lisäksi selvitetään, antaako tavallinen lainsäädäntö mahdollisuuksia puuttua esimerkiksi kunnan investointipäätöksiin tai velkaantumiseen. Uusi näkökulma on myös, voisiko palveluiden turvaamiseen liittyvillä kriteereillä käynnistyä tällä hetkellä talouskriteereillä käynnistyvä ns. kriisikuntamenettely. 

Käynnistyvä tutkimus jatkaa siitä, mihin vuonna 2019 toteutettu tutkimus ”Yhtenäiskunnasta erilaistuviin kuntiin. Perustuslain reunaehdot kuntien tehtävien eriytymiselle” päätyi. Tutkimuksessa selvisi, ettei olen Suomen perustuslain vastaista, että kunnilla olisi erilaiset tehtäväkentät, kunhan asukkaiden perusoikeudet toteutuvat. Lisäksi on turvattava kunnallisen itsehallinnon vähimmäisvaatimukset, kuten päätöksenteon kansanvaltaisuus ja kunnan oikeus päättää itsenäisesti taloudesta ja hallinnostaan. 

Suomen kunnat eroavat kooltaan, olosuhteiltaan ja väestörakenteeltaan merkittävästi toisistaan. Kuntien väliset erot ovat 2000-luvulla kasvaneet erityisesti väestörakenteen muutosten seurauksena. Väestön ikääntyminen, kaupungistuminen ja syntyvyyden lasku vaikuttavat voimakkaasti niin kuntien taloudelliseen kantokykyyn kuin sen seurauksena kuntien edellytyksiin järjestää asukkailleen lakisääteiset palvelut. 

Kunnallinen itsehallinto nousee vahvana teemana esiin myös joulukuussa 2020 käynnistyneessä kuntapolitiikan kokonaisuuden toimenpidevaihtoehtoja valmistelevassa työssä. Sen tehtävänä on valmistella poliittista päätöksentekoa varten kuntapolitiikan vaihtoehtoisia toimenpidekokonaisuuksia. Toimenpidekokonaisuuksissa huomioidaan julkisen talouden, kunnallisen itsehallinnon ja kuntien järjestämien palveluiden väliset yhteydet ja reunaehdot sekä niiden muodostama kokonaisuus.  

Lisätietoja
tutkimusryhmän johtaja, professori Asko Uoti, Itä-Suomen yliopisto, puh. 050 478 0666, asko.uoti(at)uef.fi
tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja, hallitusneuvos Minna-Marja Jokinen, valtiovarainministeriö, puh. 02955 30018, minna-marja.jokinen(at)vm.fi

 
Sivun alkuun