Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtion ensi vuoden talousarvioesityksen valmistelu käynnistyi

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 3.8.2022 14.02
Tiedote

Valtiovarainministeriön sisäiset budjettineuvottelut alkoivat keskiviikkona 3. elokuuta.

Neuvotteluja johtaa valtiovarainministeri Annika Saarikko. Paikalla on ministeriön ylintä virkamiesjohtoa ja ministerin esikunta. Talouden näkymiä arvioivaan riihen alkuosaan osallistui myös kuntaministeri Sirpa Paatero.

"Viimeisen vuoden aikana talouden kuva on vaihtunut poutasäästä hallan vaaraan. Hintojen nousu uhkaa pitkittyä ja talouden kasvu hyytyä. Syynä on ennen kaikkea Venäjän julma hyökkäys Ukrainaan. Toisaalta työllisyys kehittyy hyvin ja yhä useampi työtön on saanut töitä kuluneen kahden hallituskauden aikana”, valtiovarainministeri Saarikko toteaa.

”Ensi vuoden talousarviovalmistelun haasteena on pitää menot ja julkisen talouden alijäämä hallinnassa sekä luoda pohjaa myös tulevien vuosien kasvulle. Hintojen nousuun vastaavien toimien on oltava täsmällisiä eivätkä ne saa kiihdyttää inflaatiota entisestään”, Saarikko jatkaa. 

Tiedotustilaisuus valtiovarainministerin budjettiehdotuksesta järjestetään torstaina 4. elokuuta. Tarkempi ajankohta tiedotetaan myöhemmin. Medialle lähetetään tilaisuudesta erillinen kutsu. Tilaisuutta voi seurata suorana verkkolähetyksenä valtioneuvoston Youtube-kanavalla.

Lisätietoja:
Valtiovarainministerin erityisavustaja Silja Silvasti, puh. 041 515 2233, silja.silvasti(at)gov.fi
Valtiovarainministerin erityisavustaja Joel Kuuva, puh. 050 414 6444, joel.kuuva(at)gov.fi

Annika Saarikko Sirpa Paatero Talouspolitiikka
 
Sivun alkuun