Valtion turvallisuussektorin henkilöstömäärä kasvoi edellisvuodesta

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 21.5.2026 14.03
Tyyppi:Uutinen

Valtiolla työskenteli vuonna 2025 noin 76 750 henkilöä. Valtion henkilöstömäärä laski turvallisuustoiminnan, oikeustoimen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden virastoja lukuun ottamatta kaikilla toimialoilla.

Kaikista palkansaajista noin kolme prosenttia on töissä valtiolla. Kaikkiaan julkisella sektorilla työskentelee noin 639 000 henkilöä, josta valtion henkilöstön osuus on noin 12 prosenttia. Osuudet ovat edellisvuoden tasolla.  

Valtion työvoimakustannukset olivat viime vuonna noin 5,5 miljardia euroa. Luku on 6,1 prosenttia koko valtion menoista. Työvoimakustannukset laskivat 1,8 prosenttia vuodesta 2024. Yhden henkilötyövuoden hinta oli hieman alle 72 500 euroa. 

Turvallisuusala suurin työllistäjä valtiolla 

Valtion henkilöstöstä 44 prosenttia työskentelee turvallisuussektorilla kuten Puolustusvoimissa, rajavalvonnassa, poliisissa ja Rikosseuraamuslaitoksessa. 

Noin 12 prosenttia työskentelee elinkeinotoiminnan palveluissa, muun muassa ELY-keskuksissa, Maanmittauslaitoksella ja Traficomissa. 

Valtiovarainhoidon sekä vakuutus- ja rahoituspalveluiden tehtäväalueella, kuten Verohallinnossa, työskentelee hieman yli 9 prosenttia henkilöstöstä. Noin 7 prosenttia työskentelee ministeriötasolla, mukaan lukien eduskunta. 

Turvallisuusalan henkilöstömäärä kasvoi edellisvuodesta 

Vuoteen 2024 verrattuna henkilöstömäärä valtiolla laski noin 4 270 henkilöllä, eli noin 5,25 prosenttia. Henkilöstömäärän suuri muutos johtuu työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirtymisestä kuntien vastuulle vuoden 2025 alusta.  

Jos luvuissa ei huomioida työvoimapalveluita, kasvoi valtion henkilöstömäärä viime vuonna noin 500 henkilöllä. Tällöin henkilöstömäärä kasvoi turvallisuustoiminnan, oikeustoimen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden virastoissa. 

Henkilöstöstä 91 prosenttia on virkasuhteessa ja 9 prosenttia on työsopimussuhteisia. Määräaikaisen henkilöstön osuus laski 0,6 prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Vuonna 2025 valtion henkilöstöstä 14,8 prosenttia oli määräaikaisessa palvelussuhteessa. 

Valtion henkilöstö korkeasti koulutettua 

Noin kolmella neljästä valtion työntekijästä on joko ylemmän korkeakouluasteen tai tutkijan koulutus (40 %) tai alimman korkea-asteen tutkinto (34 %). Kymmenessä vuodessa ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneiden osuus on kasvanut noin kymmenen prosenttiyksikköä. 

Valtiolla henkilöstön sukupuolijakauma on tasainen. Miesten osuus henkilöstöstä oli 51 prosenttia. 

Lisätietoja: 
Johtava erityisasiantuntija Juho-Pekka Jortama, puh. 02955 30119, juho-pekka.jortama(at)gov.fi