Valtiovarainministeri Riikka Purran puhe Porkkalan palautuksen 70-vuotisjuhlapäivänä
Valtiovarainministeri Riikka Purra puhui Porkkalan palautuksen 70-vuotisjuhlapäivänä Kirkkonummella 26. tammikuuta.
Hyvät kuulijat,
Koti on meille suomalaisille ainutlaatuisen tärkeä paikka. Koti merkitsee vapautta olla oma itsensä ja määrätä omista tekemisistään. Koti on henkinen turvapaikka silloin, kun ympärillä myrskyää. Koti on puolustamisen arvoinen – ja se on taistelemisen arvoinen.
Kun tänään 26. tammikuuta juhlimme Porkkalan palautuksen 70-vuotisjuhlapäivää, on juhlamme aiheena pohjimmiltaan koti – sen kaikkine merkityksineen.
70 vuotta sitten täällä Kirkkonummella iloittiin sydämen pohjasta, kun tuhannet ihmiset sai takaisin sen kotitilan tai asunnon, jonka Neuvostoliitto oli heiltä reilu vuosikymmen aiemmin väkivalloin riistänyt.
Jatkosodan päätteeksi syksyllä 1944 Suomi joutui nielemään ankarat rauhanehdot. Jotta maan itsenäisyys säilyi, piti satojen tuhansien evakoiden jättää kotinsa Karjalassa ja muilla Neuvostoliiton vaatimilla alueilla. Sama kohtalo odotti tuhansia järkyttyneitä ihmisiä Porkkalassa, jonne Neuvostoliitto halusi rakentaa merellisen sotilastukikohdan Suomenlahtea ja silloisen Leningradin turvallisuutta valvomaan. Valtavaan, noin 1000 neliökilometriä kattaneeseen Porkkalan vuokra-alueeseen kuului nykyisen Kirkkonummen alueiden lisäksi myös naapurikuntien Siuntion, Inkoon ja Espoon maa- ja vesialueita.
Voittajan sanelemat rauhanehdot kohtelivat monia suomalaisia yhtä kaltoin, tulivatpa nämä mistä kansankerroksesta tahansa. Porkkalan alueella kotinsa joutuivat jättämään niin tavalliset maatilalliset kuin tunnetun hissiyhtiösuvun jäsenet. Sellainen ei voinut olla jättämättä jälkiä monen perheen ja suvun myöhempiin vaiheisiin.
Hyvät kuulijat,
Tätä puhetta kirjoittaessani katselin Ylen Elävän arkiston dokumenttifilmiä, jossa kaksi rintamasotilasta käy sodassa kuolleen veljensä haudalla. Filmi on kuvattu Kirkkonummella juuri ennen Porkkalan luovutusta Neuvostoliitolle. Kohtaus on riipaiseva. Miehet ovat taistelleet vuosia yrittäessään turvata sen, minkä suurvalta lopulta ottaa vahvemman oikeudella. Kaatuneen veljen hauta piti jättää vieraan vallan haltuun. Voimme vain kuvitella, miten pettyneeltä ja katkeralta näiden miesten mielessä on tuolloin tuntunut.
Mutta Porkkalan historia ei ole kuitenkaan vain katkeruuden historiaa. Tarinan riemua herättänyt käänne tuli syksyllä 1955, kun Neuvostoliitto lupasi luovuttaa Porkkalan takaisin Suomelle liki 40 vuotta ennen sovittua määräaikaa. Luovutuspäätös symboloi kylmässä sodassa tuolloin koettua suojaisaa hetkeä ja ehkä osin myös neuvostojohtaja Nikita Hrustsovin uudistusmielisyyttä.
Vaikka aikakauden suomalaisissa dokumenttifilmeissä hehkutettiin palautuksen merkinneen keskinäisen luottamuksen vahvistumista Suomen ja Neuvostoliiton välillä, painoivat taustalla tosiasiassa myös toisenlaiset, sotilaspoliittiset ja taloudelliset syyt. 1950-luvulle tultaessa Porkkalan tukikohdan merkitys oli vähentynyt teknologisen kehityksen myötä. Ohjusten ja sukellusveneiden ansiosta Kaliningradin tukikohta riitti Neuvostoliitolle Baltian valvontaan. Samaan aikaan Porkkalan tukikohdan ylläpito oli muodostunut taloudelliseksi taakaksi.
Vastineeksi Porkkalan takaisin luovuttamisesta Suomi sitoutui jatkamaan YYA-sopimuksena tunnettua Ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimusta 20 vuodella vuoteen 1975 asti. Se varmisti Neuvostoliitolle Suomen ulkopoliittisen linjan jatkuvuuden.
Vaikka Porkkalan palautus oli tällä tavoin hyödyksi Neuvostoliitolle, oli se myös pienen Suomen ja sen silloisen johtajan Juho Kusti Paasikiven diplomaattinen voitto. Se edellytti samanlaista poliittista realismia kuin pieniltä valtioilta on vaadittu aina – myös näinä päivinä, kun kansainvälinen politiikka elää murroksessa.
Hyvät kuulijat,
Oma suhteeni Kirkkonummeen alkoi vuonna 2008, kun muutin perheeni kanssa Masalaan. Lapsiperheiden suosima alue tuntui heti kodilta. Läheltä löytyi metsiä, jonne lapsemme rakentelivat majoja ja pulkkamäkiä, jotka olivat talvella ahkerassa käytössä.
Vähitellen myös Kirkkonummen historia alkoi avautua muuttajalle. Vihjeitä siitä sai esimerkiksi juoksulenkillä, sillä Masalan ympäristöstä löytyy maahan merkittyjä tunnuksia Porkkalan vuokra-alueen rajoista. Bunkkereita lähistöllä on vaikka kuinka paljon. Sattui myös tapaus, jossa naapuriperheen poika löysi lähimetsästä vanhoja käsikranaatteja - ne olivat arvatenkin Porkkalan miehitysajalta.
Yleisemmin ottaen Porkkalan historia tuntuu jääneen silti hieman ohueksi uuden kirkkonummelaisen kokemusmaailmassa. Miksi Kirkkonummi ei hyödynnä sitä laajemmin osana identiteetin ja imagon rakentamista? Naapurikunnissamme Inkoossa ja historiallisessa Hangossa 1940-50-lukujen historiaa on osattu käyttää laajemmin.
Hyvät kuulijat,
Aloitin puhumalla kodista, ja samaan teemaan on myös hyvä lopettaa.
Kodin merkitys ei muodostu vai aineellisesta ja henkisestä turvasta, vaan se kiteytyy myös tarinoissa, joita kerromme itsestämme.
Minulle tarina Porkkalasta on tarina yhteisen paitsi kodin myös yhteisen kotimaan merkityksestä. Se on tarina siitä, miten kansakunta voi nousta jaloilleen aivan mahdottoman tuntuisistakin tilanteista, mikäli henkinen selkärankamme kestää.
Ja se tarina on vaalimisen arvoinen, aina.
Kiitos.