Hyppää sisältöön

EU-kokoukset
Valtiovarainministerit käsittelevät suosituksia euroalueen talouspolitiikaksi

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 12.1.2024 14.33
Tiedote
Kuva: EU

EU:n talous- ja rahoitusasioiden neuvosto kokoontuu Brysselissä tiistaina 16. tammikuuta ja euroryhmä maanantaina 15. tammikuuta.

Suomea edustavat kokouksissa alivaltiosihteeri Leena Mörttinen ja pysyvä edustaja, suurlähettiläs Markku Keinänen.

Talouspolitiikan EU-ohjausjakso nousee esille, kun neuvosto käsittelee suosituksia euroalueen talouspolitiikaksi tänä vuonna. Suositusten mukaan euroalueella tulisi esimerkiksi vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä ja välttää kiihdyttämästä inflaatiota. Aihe on esillä myös euroryhmässä.

Neuvosto hyväksyy myös päätelmät varoitusmekanismia koskevasta kertomuksesta ja vuosittaisesta kestävän kasvun selvityksestä, jotka ovat osa ohjausjaksoa. Suomi voi hyväksyä suositukset ja päätelmät.

Belgia esittelee työohjelmansa

Neuvoston tuore puheenjohtaja Belgia esittelee ministereille työohjelmansa talous- ja rahoitusmarkkina-asioissa. Belgia aikoo puolivuotiskaudellaan edistää muun muassa vihreää ja digitaalista siirtymää sekä EU:n kilpailukykyä ja strategista autonomiaa.

Ohjelman painopisteitä ovat

  • EU:n finanssipoliittisten sääntöjen uudistus
  • Ukrainan rahoitustuki
  • pankkiunioni ja pääomamarkkinaunioni
  • arvonlisäverovajeen kaventaminen
  • EU:n omat varat eli tulonlähteet
  • tullilainsäädäntö
  • rajat ylittävän etätyön verotussäännöt.

Euroryhmä käsittelee kilpailukykyä

Euroryhmä keskustelee muun muassa euroalueen kilpailukyvystä ja euroryhmän työohjelmasta alkuvuodelle. Lisäksi aiheena on Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) lausunto euroalueen taloudesta.

Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Antti Kekäläinen, puh. 02955 30386, antti.kekalainen(at)gov.fi

Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto (Ecofin) on yksi EU:n neuvoston kokoonpanoista. Ecofin päättää vastuualueensa EU-lainsäädännöstä useimmiten yhteistyössä EU:n parlamentin kanssa. Tehtäviin sisältyy myös jäsenmaiden talouspolitiikan koordinointi. Ecofin-neuvostoon kuuluvat EU-maiden valtiovarainministerit.

Euroryhmä on epävirallinen elin, jonka tehtävänä on koordinoida euromaiden talouspolitiikkaa ja edistää talouskasvua. Ryhmään kuuluvat euromaiden valtiovarainministerit. Euroryhmä tekee poliittisia linjauksia mutta ei päätä esimerkiksi lainsäädännöstä.