Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

EU-kokoukset
Valtiovarainministerit käsittelevät talouspolitiikan koordinaatiota

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 2.12.2022 14.37
Tiedote
Valtiovarainministeri Annika Saarikko keskustelee euroryhmän kokouksessa Espanjan talousministerin Nadia Calviñon kanssa.
Arkistokuva: EU

Valtiovarainministeri Annika Saarikko edustaa Suomea euroryhmässä maanantaina 5. joulukuuta sekä talous- ja rahoitusasioiden neuvostossa tiistaina 6. joulukuuta. Molemmat kokoukset järjestetään Brysselissä.

Valtiovarainministerit vaihtavat neuvostossa näkemyksiä talouspolitiikan koordinaatiosta ja EU:n finanssipoliittisista säännöistä. Keskustelu on ensimmäinen sen jälkeen, kun komissio antoi tiedonantonsa aiheesta 9. marraskuuta.

Suomi suhtautuu avoimesti eri kysymysten ja vaihtoehtojen tutkimiseen sekä korostaa erityisesti velkakestävyyttä, sääntöjen yksinkertaistamista ja kansallista omistajuutta. Aihe on esillä myös euroryhmän kokouksessa tiedonannon euroaluetta koskevista näkökulmista.

Valtiovarainministerit keskustelevat myös muun muassa rahoitustuesta Ukrainalle, Unkarin elpymis- ja palautumissuunnitelmasta, talouspolitiikan ohjausjakson syyspaketista ja monikansallisten konsernien globaalin verotuksen vähimmäistasosta.
 

Euroryhmä valitsee puheenjohtajan

Euroryhmä valitsee itselleen puheenjohtajan seuraaviksi kahdeksi ja puoleksi vuodeksi. Tehtävään on vain yksi hakija: nykyinen puheenjohtaja, Irlannin valtiovarainministeri Paschal Donohoe.

Lisäksi euroryhmä keskustelee muun muassa jäsenmaiden alustavista talousarviosuunnitelmista, joista ryhmä hyväksyy julkilausuman. Esillä ovat myös euroalueen talouspolitiikkasuositukset.

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Antti Kekäläinen, puh. 02955 30386, antti.kekalainen(at)gov.fi

Ministerin erityisavustaja Sanna-Helena Fallenius, puh. 050 405 8698, sanna-helena.fallenius(at)gov.fi

Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto (Ecofin) on yksi EU:n neuvoston kokoonpanoista. Ecofin päättää vastuualueensa EU-lainsäädännöstä useimmiten yhteistyössä EU:n parlamentin kanssa. Tehtäviin sisältyy myös jäsenmaiden talouspolitiikan koordinointi. Ecofin-neuvostoon kuuluvat EU-maiden valtiovarainministerit.

Euroryhmä on epävirallinen elin, jonka tehtävänä on koordinoida euromaiden talouspolitiikkaa ja edistää talouskasvua. Ryhmään kuuluvat euromaiden valtiovarainministerit. Euroryhmä tekee poliittisia linjauksia mutta ei päätä esimerkiksi lainsäädännöstä.

Annika Saarikko Talouspolitiikka
 
Sivun alkuun