Valtiovarainministerit keskustelevat talouskehityksestä

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 21.5.2021 9.52
Tyyppi:Tiedote
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen edustaa Suomea euroryhmässä ja valtiovarainministerien epävirallisessa kokouksessa 21.–22. toukokuuta.

Valtiovarainministerit keskustelevat yhdessä keskuspankkien pääjohtajien kanssa siitä, miten parannetaan raha- ja finanssipolitiikan vaikuttavuutta sekä vahvistetaan niiden yhteisvaikutusta talouskasvun tukemiseksi. Toisen yhteisistunnon aiheena on rahoitussektorin ja muiden toimialojen suhde.

Kolmannessa istunnossa ministerit käsittelevät vihreän verotuksen tulevaisuutta EU:ssa. Viimeisessä istunnossa he puhuvat siitä, miten edetä kohti tasapainoista, osallistavaa ja joustavaa elpymistä. 

Euroryhmä keskustelee euroalueen talouskehityksestä Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnan puheenjohtajan kanssa. Keskustelu pohjautuu Euroopan komission tuoreeseen talousennusteeseen. Lisäksi asialistalla on muun muassa euroalueen talouden sopeutuminen koronakriisin seurauksena. Ministeri Vanhanen kertoo kokouksessa EU:n omien varojen päätöksen hyväksymisestä Suomessa ja eduskunnan siinä yhteydessä esittämistä lausumista.

Ministeri Vanhanen osallistuu molempiin kokouksiin videoyhteydellä.

Lisätietoja:

EU-sihteeristön päällikkö Marketta Henriksson, puh. 0295530441, marketta.henriksson(at)vm.fi
Ministerin erityisavustaja Riikka Pakarinen, puh. 040 580 0833, riikka.pakarinen(at)vm.fi

Rahoitusmarkkinat Talouspolitiikka Verotus