EU-kokoukset
Valtiovarainministerit kokoontuvat Pariisissa

Valtiovarainministeri Annika Saarikko edustaa Suomea valtiovarainministerien epävirallisessa kokouksessa (Ecofin) Pariisissa 25.-26. helmikuuta ja Euroryhmässä 25. helmikuuta. Myös Euroopan turvallisuuspoliittinen tilanne nousee kokouksissa esiin.
Valtiovarainministerien lisäksi myös EU:n keskuspankkien pääjohtajat osallistuvat ensimmäiseen kokouspäivään. Kokouksen pääteemana on Euroopan taloudellisen vahvuuden kehittäminen globaalien haasteiden valossa. Ministerit keskustelevat Euroopan talouskasvusta koronakriisin jälkeen, kasvun esteistä ja tulevaisuuden talouspolitiikasta.
Ministerit keskustelevat kokouksen aikana myös vihreän ja digitaalisen siirtymän luomista odotuksista rahoitussektorille.
Akuuttien geopoliittisten tapahtumien johdosta ministereille on tarkoitus varata mahdollisuus vaihtaa näkemyksiään turvallisuuspoliittisesta tilanteesta, pakotteista ja näiden vaikutuksista jäsenmaiden talouteen.
Epävirallisessa kokouksessa ei tehdä päätöksiä.
Euroryhmässä keskustelun aiheena makrotalous
Euroryhmä kokoontuu perjantaina 25. helmikuuta ennen epävirallisen Ecofin-kokouksen alkua.
Varsinaisen kokouksen aiheita ovat:
- Makrotalouden kehitys ja politiikkanäkymät euroalueella komission tuoreen talousennusteen valossa
- Makrotalouden liiallista epätasapainoa koskevan menettelyn euroalueen ulottuvuus sekä
- Tilannepäivitys digitaalisen euron hankkeen edistymisestä
Lisätietoja:
Finanssineuvos Martti Salmi, puh. 0295 530 194, martti.salmi(at)gov.fi
Ministerin erityisavustaja Petra Schulze Steinen, puh. 040 671 7278, petra.schulze-steinen(at)gov.fi
Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto (Ecofin) on yksi EU:n neuvoston kokoonpanoista. Ecofin päättää vastuualueensa EU-lainsäädännöstä useimmiten yhteistyössä EU:n parlamentin kanssa. Tehtäviin sisältyy myös jäsenmaiden talouspolitiikan koordinointi. Ecofin-neuvostoon kuuluvat EU-maiden valtiovarainministerit.
Euroryhmä on epävirallinen elin, jonka tehtävänä on koordinoida euromaiden talouspolitiikkaa ja edistää talouskasvua. Ryhmään kuuluvat euromaiden valtiovarainministerit. Euroryhmä tekee poliittisia linjauksia mutta ei päätä esimerkiksi lainsäädännöstä.
Euroryhmän aiheet (neuvoston sivut, päivitetään kokouksen jälkeen)