Hyppää sisältöön

Aborttilain muutokset on vahvistettu

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2022 15.35
Tiedote

Tasavallan presidentti on vahvistanut raskauden keskeyttämisestä annetun lain (ns. aborttilaki) muutokset. Jatkossa raskaus voidaan keskeyttää yksin raskaana olevan pyyntöön perustuen kahdennentoista raskausviikon loppuun saakka. Vuodelta 1970 olevassa laissa raskauden keskeyttämiseen vaadittiin useimmissa tapauksissa kahden lääkärin lausunto, ja raskauden keskeytykselle tuli esittää peruste.

Lakimuutoksella ei muuteta sääntelyä kahdennentoista raskausviikon jälkeen tehtävissä keskeytyksissä. Raskaus voidaan raskaana olevan pyynnöstä keskeyttää myös kahdennentoista raskausviikon jälkeen, kun raskauden jatkuminen tai lapsen synnyttäminen vaarantaisi raskaan olevan hengen tai terveyden. Tällöin raskauden keskeyttämisen edellytyksenä on kahden lääkärin myönteinen päätös.

Keskeytys on mahdollinen Valviran luvalla laissa säädetyissä tapauksissa, myös sosiaalisista syistä aina 20. raskausviikkoon saakka, tai kun todettu vaikea sikiön sairaus tai ruumiinvika, aina 24. raskausviikkoon saakka.  

Laissa säädetään myös psykososiaalisen tuen antamisesta. Raskauden keskeytystä pyytävällä tai sitä harkitsevalla sekä toisella vanhemmalla on oikeus saada hänen tarvitsemansa psykososiaalinen tuki. Tuen tarve voi ilmetä ennakollisesti harkittaessa raskauden keskeytystä ja punnittaessa eri vaihtoehtoja sekä raskauden keskeytyksen jälkeen.  

Laki tulee voimaan 1.9.2023. Lakimuutosten takia on muutettava raskauden keskeyttämisestä annettua asetusta (359/1970) sekä raskauden keskeyttämistä ja steriloimista koskevista lomakkeista annettua sosiaali- ja terveysministeriön asetusta (1063/2008). Jälkimmäiseen asetukseen tehtävien lomakkeiden uusimisen myötä on tehtävä myös potilastietojärjestelmiin muutoksia, joille on varattava riittävästi aikaa.

Eduskunta edellyttää kokonaisuudistusta itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi

Nyt tehty muutos pohjautuu Oma tahto 2020 –kansalaisaloitteeseen. Eduskunta hyväksyi lain muuttamisen sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaisena. Muutos nähtiin tarpeellisena erityisesti raskaana olevan itsemääräämisoikeuden näkökulmasta.

Eduskunta myös edellytti lausumassaan, että valtioneuvosto käynnistää välittömästi valmistelun raskauden keskeyttämisestä annetun lain laajemmasta kokonaisuudistuksesta tavalla, joka edelleen vahvistaa raskaana olevan itsemääräämisoikeutta.

Lisätietoja

hallitusneuvos Merituuli Mähkä, [email protected]