Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ehdotus tupakkalain muutokseksi lausuntokierrokselle 7.6. saakka

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 26.4.2021 10.28
Tiedote 111/2021

Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta tupakkalain muutoksista. Lausuntoja voi antaa 7.6.2021 saakka. Ehdotettu laki tulisi voimaan 1.1.2022. Lakiin sisältyisi kuitenkin useita siirtymäsäännöksiä.

Vähittäismyyntipakkausten houkuttelevuutta vähennettäisiin

Lausunnolle lähteneen esityksen merkittävimpiä uudistuksia olisi, että Suomessa otettaisiin käyttöön ns. plain packaging eli tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden vähittäismyyntipakkausten yhdenmukaistaminen. Se tarkoittaa sitä, että tupakkatuotteiden, sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden vähittäismyyntipakkaukset eivät saa merkinnöiltään tai muulta ulkoasultaan erottua muiden vastaavien tuotteiden vähittäismyyntipakkauksista. Siten tupakka-askeista poistuisivat mm. bränditunnukset ja logot. 

Tupakkalaissa säädettäisiin myös savukkeiden, täyttösäiliöiden ja nikotiininesteen ulkoasua koskevista vaatimuksista.

Muutoksilla vähennettäisiin tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden ja niiden vähittäismyyntipakkausten houkuttelevuutta ja estettäisiin käyttämästä pakkauksia markkinoinnissa. Ehdotuksen tavoitteena on etenkin vaikuttaa siihen, että nuoret eivät alkaisi käyttää tupakkatuotteita tai vastaavia tuotteita.

Tuotteiden ja niiden vähittäismyyntipakkausten yhdenmukaistamista koskeva sääntely tulisi voimaan vuoden siirtymäajan jälkeen vasta 1.1.2023.

Tunnusomaisten tuoksujen ja makujen kieltoa laajennettaisiin

Tunnusomaisten tuoksujen ja makujen kieltoa laajennettaisiin koskemaan kaikkia tupakkatuotteita, kun nykyisin kielto koskee vain savukkeita ja kääretupakkaa. Lisäksi tuotteet, joilla on tarkoitettu saamaan tupakkatuotteelle aikaan tunnusomainen tuoksu tai maku, kiellettäisiin. Tunnusomaisella tuoksulla tai maulla tarkoitetaan muuta kuin tupakan tuoksua tai makua, joka saadaan lisäaineesta tai lisäaineiden yhdistelmästä. Tunnusomaisia makuja tupakkatuotteissa ovat mm. suklaa, mansikka ja mentoli.

Tunnusomaiset tuoksut ja maut olisivat jatkossakin kiellettyjä sähkösavukkeissa käytettävissä nesteissä. 

Tupakointikielto koskisi leikkikenttiä ja uimarantoja

Tupakointi kiellettäisiin leikkikentillä ja yleisillä uimarannoilla. Lisäksi tupakkalaissa säädettyä sisätilan määritelmää laajennettaisiin niin, että sisätiloja koskevat tupakointikiellot kattaisivat jatkossa uusia alueita. Tupakointi olisi jatkossa kiellettyä esimerkiksi suurimmassa osassa bussikatoksia.

Ehdotuksen myötä tupakointi olisi kiellettyä myös esimerkiksi nykyistä avoimemmilla ravintoloiden terasseilla. Nykyään terasseilla tupakointi on mahdollista esimerkiksi sellaisilla terasseilla, joissa on katto ja kaksi seinää. Jatkossa tupakointi olisi mahdollista sellaisilla terasseilla, joissa on korkeintaan katto ja yksi seinä tai kaksi seinää ilman kattoa. Kielto ei koskisi kokonaan avoimia terasseja.

Sisätilan määritelmää koskeva muutos tulisi voimaan muita säädöksiä kaksi vuotta myöhemmin, eli vasta 1.1.2024.

Tupakointikieltojen laajentaminen eri alueille suojaisi ihmisiä, etenkin pieniä lapsia, passiivisen tupakoinnin haitoilta. Lisäksi tupakointikieltoja koskevat laajennukset vähentäisivät tupakoinnista aiheutuvaa roskaantumista ja siitä syntyviä ympäristöhaittoja.

Valvontamaksu kattaisi tuotevalvonnasta aiheutuvia kuluja

Tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden valmistajien ja maahantuojien olisi maksettava Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle (Valvira) vuotuinen valvontamaksu. Se perustuisi tuotteiden myyntimääriin. Valvontamaksuista saaduilla tuloilla tehostettaisiin erityisesti tuotevalvontaa.

Esitykseen sisältyy lisäksi eräitä teknisluonteisia täsmennyksiä, joilla muun muassa tehostettaisiin tupakkalain noudattamisen valvontaa.

Esitys uudeksi tupakkalaiksi toteuttaa Sanna Marinin hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan vähennetään riippuvuuksia ja jatketaan määrätietoista työtä tupakoinnin vähentämiseksi. Valmistelun tukena on käytetty ehdotuksia, joita sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2017 asettama tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmä esitti mietinnössään.

Lisätietoja:

Lakimies Laura Terho, p. 0295 163 550, [email protected]
Erityisasiantuntija Reetta Honkanen, p. 0295 163 137, [email protected] (31.5.saakka)
neuvotteleva virkamies Meri Paavola, p. 0295 163 343, [email protected] (yleinen tupakkapolitiikka) 

 
Sivun alkuun