Hyppää sisältöön

Etelä-Suomen aluehallintoviraston peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueen johtajaksi Niina Oresmaa

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 28.10.2024 12.00
Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriö on nimittänyt Etelä-Suomen aluehallintoviraston peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueen johtajaksi Niina Oresmaan. Hän aloittaa tehtävässään 1.11.2024. Virkanimitys kestää 31.12.2025 saakka.

Oresmaa on työskennellyt Etelä-Suomen aluehallintovirastossa peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueella vuodesta 2017 lähtien, ensin asiantuntijatehtävissä ja vuoden 2021 alusta lähtien yksikön päällikkönä. Hänellä on johtamiskokemusta myös kuntatasolta sosiaalityön johtamistehtävistä. Oresmaa on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri.

Virkaa haki 15 henkilöä.

Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue hoitaa sille erikseen säädettyjä tehtäviä sosiaali- ja terveydenhuollossa, ympäristöterveydenhuollossa, oikeusturvan edistämisessä ja toteuttamisessa, kuluttaja- ja kilpailuhallinnossa sekä peruspalvelujen alueellisen saatavuuden arvioinnissa. Johtaja johtaa aluehallintoviraston peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualuetta sekä vastaa vastuualueen toiminnan tuloksellisuudesta ja tulostavoitteiden saavuttamisesta. Johtaja on viraston ylijohtajan alainen sekä viraston johtoryhmän jäsen.

Valmisteltavana olevan valtion aluehallinnon uudistuksen vuoksi virka täytetään vuoden 2025 loppuun saakka.

Lisätietoja

henkilöstö- ja hallintojohtaja Liisa Perttula, p. 0295 163 521, [email protected]