Hyppää sisältöön

EU-ministerit keskustelevat työllisyys- ja sosiaalipolitiikan tulevaisuudesta

sosiaali- ja terveysministeriötyö- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 10.1.2024 10.07
Uutinen

EU:n työ- ja sosiaaliministerit kokoontuvat epäviralliseen kokoukseen Belgian Namuriin 10.-12.1.2024. Kokouksen tarkoituksena on käydä keskustelua työllisyys- ja sosiaalipolitiikan tulevaisuudesta EU:ssa uuden komission aloittaessa työnsä vuonna 2024. Suomea edustaa sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Lisäksi kokous pohjustaa Belgian puheenjohtajakauden virallisten työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvostojen keskusteluja.

EU-puheenjohtajamaana vuoden alussa aloittaneen Belgian tavoitteena on vahvistaa sosiaalista ulottuvuutta EU:ssa ja varmistaa Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin toimenpano myös tulevaisuudessa. 

- Suomessa hallitusohjelman lähtökohta on, että hyvinvointi syntyy työstä. On tärkeää tunnustaa hyvinvoinnin ja kasvun ja kilpailukyvyn toisiaan vahvistava vaikutus. Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarilla ja sen toimeenpanolla on siinä merkittävä rooli. Meillä on pilarin toimeenpanoon työkaluja, jotka pitäisi ottaa tehokkaampaan käyttöön, sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso sanoo.

Ministerit keskustelevat myös TSTK-neuvoston roolista eurooppalaisessa ohjausjaksossa sekä TSTK- ja ECOFIN-neuvostojen yhteistyön vahvistamisesta ja kehittämisestä sekä sosiaalisen lähentymisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ulottamisesta myös mahdollisiin tuleviin jäsenmaihin.

Epävirallisissa ministerikokouksissa ei tehdä päätöksiä.

Lisätietoja

ministerin erityisavustaja Nuutti Hyttinen
kansainvälisten asiain johtaja Pasi Korhonen, sosiaali- ja terveysministeriö, p. 029 516 3175 
johtava asiantuntija Jenni Heikka, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 029 504 7163
[email protected]