EU:n ulkopuoliset koronatodistukset kelpaavat Suomessa koronapassina 23.12. lähtien

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 22.12.2021 14.42 | Julkaistu suomeksi 3.1.2022 klo 13.53
Tyyppi:Tiedote 415/2021

Joulukuun 23. päivästä lähtien EU:n ulkopuoliset koronatodistukset kelpaavat Suomessa koronapassina. Toiminnanharjoittajat saavat tarkistaa EU:n ulkopuoliset todistukset manuaalisesti ilman koronatodistuksen lukija -sovellusta.

Aikaisemmin Suomessa on voinut käyttää koronapassina vain EU:n koronatodistusta tai todistusta niistä maista, joiden kanssa EU:lla on yhteentoimivuussopimus. Lisäksi aikaisemmin koronatodistuksia (koronapassia) on saanut tarkistaa manuaalisesti vain, jos lukijasovelluksessa on ollut tekninen vika.

Monilla kolmansista maista Suomeen saapuvilla turisteilla on kuitenkin käytössään sellaisen EU:n ulkopuolisen maan myöntämä koronatodistus, joka ei ole yhteentoimiva EU:n digitaalisen koronatodistuksen kanssa.

Asiaa koskeva lain pykälä 58 m § vahvistettiin 22.12.2021 ja sitä voidaan alkaa soveltaa käytännössä 23.12.2021 lähtien. Kyseessä on väliaikainen lakiin säädetty pykälä. Pykälän 2 momentin mukaan EU:n ulkopuolisia todistuksia ei koske velvoite lukea niitä sähköisellä lukijaohjelmalla.

Muilta osin laki (lait tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta ja liikenteen palveluista annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta) tulee voimaan 1.1.2022.

Lisätietoa

hallitusneuvos Liisa Katajamäki, etunimi.sukunimi@gov.fi (poissa 23.12.2021–9.1.2022)
ylilääkäri Paula Tiittala, etunimi.sukunimi@gov.fi (poissa 23.12.2021 ja 3.9.2022)