Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallituksen esitys poikkeusolojen vakuutustakuusta annetun lain muuttamisesta lausunnolla

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 11.10.2022 10.35
Tiedote 232/2022

Poikkeusolojen vakuutustakuulla pyritään varmistamaan väestön toimeentulolle tai elinkeinoelämän toimivuudelle ja huoltovarmuudelle keskeisten kuljetusten riittävä vakuutusturva. Sääntelyn päivittäminen on tarpeen Suomen huoltovarmuuden turvaamiseksi muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Esitys on lausunnolla 24.10.2022 asti.

Poikkeusolojen vakuutustakuulla pyritään varmistamaan väestön toimeentulolle tai elinkeinoelämän toimivuudelle ja huoltovarmuudelle keskeisten kuljetusten riittävä vakuutusturva. Jos tällaisessa tilanteessa olosuhteisiin nähden asianmukaista jälleenvakuutusta ei ole markkinoilta saatavissa, kuljetusten jatkumisen varmistamiseksi voi valtioneuvosto antaa määräämillään ehdoilla ja vastavakuutta vaatimatta valtiontakuun vakuutuslaitoksen myöntämälle vahinkovakuutukselle. Valtiontakuu annetaan ensivakuuttajalle korvaamaan puuttuvaa jälleenvakuutusta. Vakuutustakuu voidaan antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan ja vakuutustakuita voidaan myöntää enintään 10 miljardin euron arvosta kalenterivuotta kohden.

Esityksen tavoitteena on mahdollistaa poikkeusolojen vakuutustakuiden sujuva myöntäminen. Lisäksi tavoitteena on yhdenmukaistaa eri valtioissa kotipaikkaa pitävien vakuutustakuun hakijoiden asema. 

Poikkeusolojen vakuutustakuutoimikunnan toiminta on tarkoitus turvata myös sellaisissa olosuhteissa, joissa puheenjohtajat tai jäsenet olisivat estyneitä lisäämällä lakiin säännökset varajäsenistä toimikunnassa. Lisäksi tavoitteena on täsmentää poikkeusolojen vakuutustakuiden myöntämiseen ja hallinnointiin liittyvien eri viranomaisten, eli sosiaali- ja terveysministeriön, valtioneuvoston yleisistunnon ja Valtiokonttorin, tehtäviä ja toimivaltuuksia. Myös poikkeusolojen vakuutustakuutoimikunnan tehtäviä on tarpeen muuttaa siten, että vakuutustakuita hallinnoisi jatkossa toimikunnan sijaan Valtiokonttori.  

Takuita ei myönnetä tahoille, jotka ovat pakotteiden piirissä.

Lisätietoa:

lakimies Noora Silmonen, [email protected]

 
Sivun alkuun