Hyppää sisältöön

Hallituksen esitys ylimääräisestä lapsilisästä eduskuntaan

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 20.10.2022 13.40
Tiedote 243/2022

Esityksessä ehdotetaan, että joulukuussa 2022 kaikille lapsilisän saajille maksettaisiin ylimääräinen lapsilisäerä. Tämä toteutettaisiin siten, että ylimääräinen lapsilisä ei vaikuttaisi toimeentulotuen määräytymiseen.

Lapsiperheiden ostovoiman lisäämiseksi joulukuun 2022 lapsilisä maksettaisiin lapsilisän saajille kaksinkertaisena.  Joulukuulta 2022 maksettava lapsilisän korotus olisi yhtä suuri kuin vanhemmalle tai muulle huoltajalle myönnetty lapsilisä. Maksettava määrä riippuisi siten lasten lukumäärästä. Myös yksinhuoltajakorotus maksettaisiin korotettuna.

Toimeentulotukea myönnettäessä ei otettaisi huomioon kaksinkertaista lapsilisää tavanomaisen lapsilisän määrän ylittävältä osalta. Tämän tarkoituksena on, että perustoimeentulotukea saavat hyötyisivät tuesta täysimääräisesti.

”Hallitus päätti budjettiriihessä ostovoimapaketista, jolla tuetaan erityisesti pienituloisia ja lapsiperheitä elinkustannuksien noustessa. Ylimääräisen lapsilisän osalta on tärkeää, että sen saavat täysimääräisesti myös toimeentulotukea saavat pienituloisimmat kotitaloudet”, sanoo sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen. 

Esitys liittyy valtion vuoden 2022 neljänteen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. 

Lait olisivat voimassa 1.-31.12.2022.

Lisätietoa:

neuvotteleva virkamies Eva Ojala, [email protected]