Hyppää sisältöön

Hallitus esittää 90 miljoonan euron säästöjä lääkekustannuksiin

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 23.9.2024 15.13
Tiedote

Hallitus esittää muutoksia sairausvakuutuslakiin ja lääkelakiin, joiden avulla pyritään 90 miljoonan euron säästöihin lääkekustannuksissa. Muutosten tavoitteena on tasapainottaa valtiontaloutta.

Ehdotetuilla lakimuutoksilla pyritään säästämään lääkekorvausmenoista, joista koituu yhteiskunnalla vuosittain isot kustannukset. Ehdotetuilla muutoksilla pyritään säästämään tästä kokonaisuudesta. Vaaditut säästöt ehdotetaan toteutettaviksi monin eri keinoin. Tavoitteena on ollut löytää keinoja, joilla olisi vähiten haitallisia vaikutuksia lääkkeiden saatavuuteen.  

Lääkkeiden hinnoitteluun ehdotetaan uusia säännöksiä, joiden tavoitteena on edistää hintakilpailua ja alentaa siten lääkkeiden hintoja. Lääkkeenkäyttäjät hyötyisivät hinnoitteluun ehdotetuista muutoksista alentuneina lääkekustannuksina.  

Esityksen mukaan lääkekorvausten alkuomavastuu korotettaisiin 50 eurosta 70 euroon ja sidottaisiin kansaneläkeindeksiin. Sairausvakuutuslain ehdollista korvattavuutta koskeva sääntely ehdotetaan vakinaistettavaksi. 

Apteekeille asetettaisiin lääkelaissa velvoite tarjota ostajalle hinnaltaan tosiasiallisesti edullisinta lääkemääräyksellä toimitettavaa lääkevalmistetta. Lisäksi hintaneuvontavelvoitetta täsmennettäisiin. Apteekkien olisi pidettävä varastossa edullisimpia lääkkeitä.  

Sairausvakuutuslakiin ehdotetaan tehtäväksi täydentäviä muutoksia, jotka liittyvät terveysteknologian arvioinnista annettuun EU-asetukseen (HTA-asetus). Muutokset koskevat lääkkeiden hintalautakunnan tehtäviä, korvattavuushakemukseen liitettäviä tietoja, korvattavuuden ja kohtuullisen tukkuhinnan lakkauttamista, hakemusten käsittelyaikaa sekä tietojen antamista HTA-asetuksen mukaiselle koordinaatioryhmälle. 

Esityksestä poistettiin lausuntokierroksen jälkeen kohta, jossa apteekeille annettaisiin lääkelaissa oikeus poiketa lääkemääräyksestä yksittäisessä poikkeustilanteessa eli esimerkiksi silloin, kun lääkkeeseen kohdistuu valtakunnallinen saatavuushäiriö tai kun lääkemääräyksessä on ilmeinen virhe. Saadun lausuntopalautteena perusteella arvioitiin, että mallia on tarpeen vielä kehittää ja asia siirrettiin jatkovalmisteluun. 

Esitys liittyy valtion vuoden 2025 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.  

Lisätietoja: 

neuvotteleva virkamies Kirsi Päivänsalo, p. 0295 163 195 

johtava asiantuntija Lauri Pelkonen, p. 0295 163 218  

sosiaaliturvaministerin erityisavustaja Niilo Heinonen, p. 0295 163 603 

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]