Hyppää sisältöön

Hallitus esittää, että kansaneläkettä maksettaisiin jatkossa vain Suomessa pysyvästi asuville henkilöille

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 23.9.2024 15.05
Tiedote

Kansaneläkelakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kansaneläkettä maksettaisiin vain Suomessa pysyvästi asuville henkilöille. Henkilöillä, joiden kansaneläkkeen maksu keskeytyisi, voi kuitenkin olla asuinmaassaan oikeus saada muuta etuutta lakkaavan eläkkeen tilalle.

Esityksessä ehdotetaan, että EU-tuomioistuimen oikeuskäytännöstä johtuvan tulkinnan perusteella kansaneläkkeeseen sovellettaisiin EU:n sosiaaliturva-asetuksen vähimmäisetuutta koskevia määräyksiä.

Jatkossa kansaneläkkeet, eli kansaneläkelain mukaiset vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeet, laskettaisiin EU:n sosiaaliturva-asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa vähimmäisetuutena. Suomessa asuvien henkilöiden kansaneläke laskettaisiin vähimmäisetuutta koskevien määräysten mukaisesti uudelleen sitä mukaa, kun kansaneläke tulisi tarkistettavaksi. Eläkkeessä otettaisiin huomioon myös eläkkeensaajan asumisaika muissa EU-valtioissa. Kansaneläkkeeseen vaikuttavina eläketuloina huomioitaisiin Suomesta ja ulkomailta maksettavien eläketulojen tosiasiallinen määrä.

Kansaneläkelakiin ehdotetaan muutoksia, joiden myötä kansaneläkettä maksettaisiin jatkossa vain Suomessa pysyvästi asuville henkilöille. Jos kansaneläkkeen saaja asuu lain voimaantullessa toisessa EU-maassa tai muussa EU:n sosiaaliturva-asetusta soveltavassa maassa, kansaneläkkeen maksu keskeytettäisiin. 

Hallituksen esitystä muutettiin lausuntokierroksen jälkeen toimeenpanon varmistamiseksi siten, että ulkomaille maksettavan kansaneläkkeen maksu keskeytettäisiin lain voimaantuloajankohdan sijasta vasta lain voimaantuloa seuraavan kuukauden alusta eli 1.2.2025. 

Lisäksi kansaneläkelain toimeenpanosäännöksiä yhdenmukaistettaisiin muun asumisperusteisen sosiaaliturvalainsäädännön kanssa siten, että kansaneläkelain mukaisten etuuksien maksu keskeytettäisiin vakinaista ulkomaille muuttoa seuraavan kuukauden alusta. Eläkettä voitaisiin edelleen maksaa tilapäisen ulkomailla oleskelun aikana.

Esitettyjen muutosten tavoitteena on vahvistaa kansaneläkkeen tarkoitusta vähimmäisetuutena niille Suomessa asuville henkilöille, joiden työeläke lyhyen työuran tai matalan ansiotason vuoksi on jäänyt vähäiseksi tai oikeutta työeläkkeeseen ei ole. Ehdotuksilla tavoitellaan 35 miljoonan euron valtiontalouden säästöjä vuonna 2025 ja 38 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä vuodesta 2026 alkaen.

Esitys liittyy valtion vuoden 2025 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.  

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025.

Lisätietoja

Lakimies Silja Dahlgren, p. 0295 163 391
Johtaja Henna Huhtamäki, p. 0295 163 072
Sosiaaliturvaministerin erityisavustaja Sakari Rokkanen, p. 0295 163 560
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]