Hallitus esittää koronarokottamisten korvaamisen laajentamista työterveyshuollossa – myös matkakustannukset korvattaisiin
Sairausvakuutuslakia esitetään muutettavaksi väliaikaisesti siten, että sairaanhoitokorvauksiin lisättäisiin koronarokottamisen korvaustaksa. Korvauksen suuruus olisi kymmenen (10) euroa. Lisäksi koronarokottamisen korvaaminen tekisi rokotuksiin tehdyt matkat korvattaviksi. Matkakustannukset tulisivat korvattaviksi sekä julkisessa että yksityisessä terveydenhuollossa tehtyjen rokottamisten osalta.
Hallituksen esityksen tavoitteena on helpottaa työnantajien mahdollisuuksia antaa rokottaminen työterveyshuollossa tehtäväksi, jos kunta näin haluaa.
Kokonaisvastuu rokottamisesta olisi edelleen kunnilla, ja kunnat päättävät rokotussuunnitelmissaan muiden tahojen osallistumisesta rokottamiseen. Valtio vastaa rokotteiden hankinnasta ja kunnat järjestämisvastuulleen kuuluvasta jakelusta.
Tällä hetkellä Kela korvaa koronarokotteiden rokottamistoimenpiteiden kustannuksia työnantajille työterveyshuollon korvausten korvausluokan I kautta. Jatkossa Kela voisi korvata työterveyshuollossa annetut koronarokottamiset vaihtoehtoisesti sairaanhoitokorvausten kautta. Koronarokottamisen korvaus voitaisiin maksaa suorakorvauksena yksityiselle työterveyshuollon palveluntuottajalle, jolloin työnantajan maksettavaksi jäisi rokottamistoimenpiteen omavastuuosuus.
Laki tulisi voimaan mahdollisimman pian ja olisi voimassa vuoden 2021 loppuun.
Lisätietoja
hallitussihteeri Anu Kangasjärvi, p. 0295 163 224