Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallitus esittää työttömyysetuuden suojaosan korottamista ja liikkuvuusavustuksen ehtojen väliaikaista muuttamista

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 20.5.2020 13.32
Tiedote 125/2020

Työttömyysetuuden sovittelun suojaosaa ehdotetaan väliaikaisesti korotettavaksi. Kokoaikatyöhön maksettavan liikkuvuusavustuksen työmatkaedellytystä ehdotetaan väliaikaisesti lyhennettäväksi.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väliaikaisista poikkeuksista työttömyysturvalakiin koronavirusepidemian vuoksi annettua lakia. 

Tarkoituksena on parantaa työttömien taloudellista turvaa osa-aikatyössä tai lyhytkestoisessa työssä tilanteessa, jossa kokoaikatyötä ei välttämättä ole vielä tarjolla. 

Tarkoituksena on myös tukea työllistymistä kokoaikatyöhön ja maatalouden kannalta kriittisiin kausitöihin.

Korotus työttömyysturvan suojaosaan

Esityksessä ehdotetaan väliaikaisesti korotettavaksi työttömyysetuuden sovittelun suojaosaa. 

Muutoksella tuettaisiin taloudellisesti työllistymistä osa-aikatyöhön ja lyhytkestoiseen työhön sekä maa- ja puutarhatilojen kausityössä että muussa työssä. Suojaosan korottaminen koskisi myös yritystoiminnan ansion sovittelua. Muutos koskisi myös jo nyt työttömyysetuuden sovittelun piirissä olevia työttömyysturvan saajia. 

Työttömyysturvan suojaosa on rahasumma, jonka työtön voi ansaita ilman että se vaikuttaa työttömyysetuuden suuruuteen.

Esityksessä ehdotetaan, että työttömyysetuuden suojaosaa korotettaisiin väliaikaisesti nykyisestä 300 eurosta 500 euroon kuukaudessa (279 eurosta 465 euroon neljän kalenteriviikon aikana). 

Liikkuvuusavustuksen matka-aikaa koskeva edellytys lyhenee

Liikkuvuusavustusta voitaisiin väliaikaisesti maksaa kokoaikatyöhön, jos henkilön päivittäisen työhön liittyvän matkan kesto työn alkaessa ylittää kaksi tuntia nykyisen kolmen tunnin sijaan. Liikkuvuusavustusta voitaisiin maksaa myös jos henkilö muuttaa vastaavalta etäisyydeltä työn takia. 

Muutoksella tuetaan alueellista liikkuvuutta kokoaikatyöhön työllistyttäessä. Muutos koskee paitsi maa- ja puutarhatiloilla tehtävää kausityötä myös muuta kokoaikatyötä. 

Laki tulisi voimaan mahdollisimman pian ja olisi voimassa 31.10.2020 saakka.

Lisätietoja:

Hallitusneuvos Marjaana Maisonlahti, p. 0295 163 288 (poissa pe 22.5.)

Erityisasiantuntija Joni Rehunen, p. 0295 163 435

Ministeri Pekosen erityisavustaja Juho Orjala, p. 0295 163 424

Lisätietoa työttömyysetuuden sovittelusta Kelan ja TYJ:n sivuilla. 

 
Sivun alkuun