Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallitus esittää yrittäjän eläkelain muuttamista

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 16.6.2022 13.34
Tiedote 151/2022

Esityksellä pyritään parantamaan yrittäjien eläketurvaa ja tukemaan yrittäjän eläkelain toimeenpanoa. Tavoitteena on, että yrittäjän työtulo vastaisi nykyistä paremmin yrittäjän työpanoksen arvoa. 

Yrittäjien työtulon arviointiin on nykyään muodostunut käytäntöjä, joiden mukaan yrittäjän työtuloa ei ole arvoitu työpanoksen mukaisesti ja yrittäjän työtulo on vahvistettu ainoastaan yrittäjän ilmoituksen mukaisesti. Tämä on johtanut ilmiöön, jossa työtulon taso ei aina vastaa voimassaolevan lain edellyttämällä tavalla yrittäjän työpanoksen arvoa.

Esitetyillä muutoksilla yrittäjien työtulot saataisiin vahvistettua tasolle, jolla varmistettaisiin yrittäjälle työuran aikaiseen tulotasoon nähden riittävän työeläketurvan karttuminen ja kohtuullinen eläkeaikainen toimeentulo. Näin varmistettaisiin myös yrittäjän työuran aikaisen sosiaaliturvan taso, koska monien etuuksien taso määrittyy yrittäjän työtulon perusteella. 

Yrittäjän eläkelaissa säädettäisiin työtulon säännöllisestä seurannasta ja työtulon tarkistamisesta. Tällä tavalla yrittäjälle vahvistettava työtulo vastaisi nykyistä paremmin lain edellyttämää työtulon tasoa yritystoiminnan jatkuessa. Työtulon määritelmää ei muutettaisi, mutta sen perusteena olevia tietoja koskevaa sääntelyä tarkennettaisiin. 

Lisäksi Eläketurvakeskuksesta annettuun lakiin tehtäisiin teknisluonteinen muutos ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhön paluun edistämisestä annetun lain voimassaoloaikaa jatkettaisiin vuoden 2024 loppuun.

”Lakimuutos vähentää alivakuuttamista ja siten parantaa yrittäjien eläke- ja sosiaaliturvaa. Työtä yrittäjien sosiaaliturvan parantamiseksi riittää jatkossakin”, ministeri Sarkkinen sanoo.

Hallituksen esitys on valmisteltu virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä. Valmisteluun ovat osallistuneet Akava, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Eläketurvakeskus, Kansaneläkelaitos, KT Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat, STTK ry, Suomen Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK, Suomen Yrittäjät ry ja valtiovarainministeriö.

Lait tulisivat voimaan 1.1.2023.

Lisätietoa

neuvotteleva virkamies Kirsi Terhemaa, [email protected]

 
Sivun alkuun