Hyppää sisältöön

Kansallinen lapsistrategia vahvistaa lasten ja nuorten osallisuutta 

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 2.9.2020 11.25
Tiedote

Kansallisen lapsistrategian yhtenä keskeisenä tavoitteena on nostaa lasten ja nuorten oma osallisuus vahvemmin esiin. Strategiaa valmisteleva parlamentaarinen komitea työsti 2.9. kokouksessaan lapsistrategiaa erityisesti lapsen osallisuuden kannalta.

”Jokaiselle meille osallisuus on tärkeä asia. Osallisuus edellyttää toteutuakseen osallistumisoikeuksia, jotka on turvattu perus- ja ihmisoikeuksin. Osallisuus kuuluu meille kaikille, myös lapsille ja nuorille’’, sanoo komitean puheenjohtaja, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru. 

”Lapsistrategialla luodaan hyvä pohja lasten ja nuorten osallisuuden ja osallistumisen vahvistamiselle yhteiskunnassamme. Tätä työtä on tärkeää tehdä yhdessä laajalla rintamalla, jotta saamme lasten ja nuorten ääntä paremmin kuuluviin Suomessa’’, ministeri Kiuru jatkaa.

Komitealle luovutettiin HT Elina Stenvallin kirjoittama julkaisu lasten osallisuudesta. Osallisuutta ja osallistumista -julkaisussa kuvataan osallisuuden kahta ulottuvuutta: yhtäältä kokemusta siitä, että kuuluu joukkoon ja toisaalta mahdollisuuksia vaikuttaa itselleen merkityksellisiin asioihin. 

Julkaisu täydentää lapsistrategian valmistelussa käytettävää tietopohjaa. Valmistelussa on aiemmin selvitetty muun muassa lapsistrategiaan vaikuttavia perus- ja ihmisoikeusvelvoitteita sekä koronakriisin vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin.

Lisätietoja

lapsistrategiakomitean pääsihteeri Johanna Laisaari, p. 0295 161 177