Hyppää sisältöön

Kohti trauma- ja väkivaltatietoista sijaishuoltoa

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 19.3.2024 12.30
Tiedote

Tuoreen selvityksen mukaan sijoitetut lapset kohtaavat edelleen erilaista kaltoinkohtelua ja väkivaltaa elinympäristöissään ja palvelujärjestelmässä. Selvitys on osa julkaisua, joka tarjoaa ammattilaisille ja opiskelijoille myös käytännön materiaalia trauma- ja väkivaltatietoisen sijaishuollon tueksi.

Julkaisun selvityksen mukaan suurin osa sijoitetuista lapsista voi Suomessa hyvin. Sijaishuollossa tapahtuvan kaltoinkohtelun tietopohjassa on kuitenkin katvealueita. Esimerkiksi perhehoidossa tapahtuvaa lähisuhdeväkivaltaa ja pienten lasten kokemuksia on haasteellista tavoittaa. Selvityksen laati Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Tarvitaan valvontaa, tukea ja osaamista

Julkaisu tarjoaa myös käytännönläheistä materiaalia turvallisesta ja traumatietoisesta sijaishuollosta. Pesäpuu ry:n tuottama materiaali on suunnattu kaikille lastensuojelussa työskenteleville ja erityisesti lapsen lähellä toimiville aikuisille. 

Kirjoittajien mukaan sijaishuollossa tapahtuvan kaltoinkohtelun torjumiseen tarvitaan mm. valvontaa, osaavia ja hyvinvoivia lastensuojelun aikuisia sekä sijaishuollon jälkeistä tukea.

– On tärkeä ymmärtää, että kaltoinkohtelu ja väkivalta sijaishuollon aikana on myös nykyhetken ongelma. Sen ehkäisemiseksi ja kitkemiseksi on tehtävä joka päivä töitä. Lapsilla on oikeus väkivallattomaan elämään ja siitä ovat aikuiset vastuussa, toteaa neuvotteleva virkamies Susanna Hoikkala sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Lisätietoja

26.3.2024 alkaen: neuvotteleva virkamies Susanna Hoikkala, p. 0295 163 482, [email protected] 

sosiaalineuvos Marjo Malja, p. 0295 163 581, [email protected]

erikoistutkija Pia Eriksson, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, p. 029 524 7744, [email protected]

kehittämispäällikkö Johanna Barkman, Pesäpuu ry, p. 040 514 4855, [email protected]

Tiedotetta muokattu 19.3.2024 klo 13.27. Lisättiin linkki julkaisuun.