Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

STM ja THL tiedottavat
Koronatartuntojen määrä selvästi laskenut – rajoitusten lieventäminen edellyttää suotuisan kehityksen jatkumista 

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 15.4.2021 10.03
Tiedote

Uusia koronavirustapauksia on todettu selvästi vähemmän viimeisten parin viikon aikana. Tartuntojen väheneminen Suomessa alkoi jo ennen pääsiäistä. Annetut suositukset ja rajoitukset sekä ravitsemisliikkeiden sulku ovat selvästi tuottaneet tulosta ja estäneet tartuntoja. Myös koronarokotukset ovat vähentäneet tartuntoja erityisesti ikääntyneiden ihmisten keskuudessa.

Huom. korjattu klo 15.30 koronatapausten määrän muutos neljän viikon vertailujaksolla. Viikoilla 13-14 todettiin noin 3 100 tapausta vähemmän kuin edeltävällä kahdella viikolla.

Suotuisan kehityksen jatkuminen on edellytys sille, että rajoituksia päästään asteittain lieventämään ja purkamaan myöhemmin keväällä. 

Epidemiatilanteissa on suuria alueellisia eroja. Heikoin tilanne on edelleen eteläisessä Suomessa. 

Tapausmäärät ja ilmaantuvuus selvästi laskusuunnassa

Viikolla 14 (ajalla 5.-11.4.) tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin hieman yli 2 500 uutta tapausta, mikä on lähes 750 vähemmän kuin edellisellä viikolla. Uusien tapausten ilmaantuvuus oli 45 tapausta 100 000:ta asukasta kohden, kun edellisellä viikolla luku oli 59.

Viimeisen kahden viikon yhteenlaskettu tapausmäärä oli yli 5 700 uutta tapausta, mikä on noin 3 100 vähemmän kuin sitä edeltävien kahden viikon aikana. Uusien tapausten ilmaantuvuus oli 104 tapausta 100 000:ta asukasta kohden, kun edeltävällä kahden viikon jaksolla vastaava luku oli 160. 

Arvioitu tartuttavuusluku on tällä hetkellä 0,75-0,95 (90 % todennäköisyysväli), mikä samaa tasoa kuin viime viikolla.

Viikolla 14 koronatestejä tehtiin 118 000 kappaletta, mikä on hieman vähemmän kuin edellisellä viikolla ja selvästi vähemmän kuin maaliskuussa. Valtakunnallisesti positiivisten testien osuus kaikista näytteistä oli edellisen viikon tapaan laskusuunnassa: 2,1 %. Positiivisten näytteiden osuus oli esimerkiksi viikolla 10 vielä 3,3 %.

Koko maassa uusien kotimaisten tartuntojen tartunnanlähde selvisi 73 %:ssa tartunnoista, missä on hieman nousua edellisviikkoon verrattuna. Viikolla 14 ulkomailla saatujen tartuntojen osuus oli hieman aiempaa enemmän: 4,4 %. Näistä aiheutuneiden jatkotartuntojen osuus oli 1,4 % kaikista tartunnoista.

Sairaalahoidon tarpeen ennustetaan edelleen laskevan

Viimeksi kuluneiden kolmen viikon aikana covid-19-taudin vuoksi tehohoitoa tarvitsevien määrä on selvästi vähentynyt. Myös muun sairaalahoidon tarve on vähentynyt: 14.4. tehohoidossa oli 34 potilasta, perusterveydenhuollon osastoilla oli 42 ja erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla 104 covid-19 -potilasta. Yhteensä sairaalahoidossa oli 180 potilasta koronataudin vuoksi, kun viikko sitten heitä oli 250. Sairaalahoidon tarpeen ennustetaan tulevina viikkoina edelleen vähenevän.

Tautiin liittyviä kuolemantapauksia oli 14.4.2021 mennessä raportoitu yhteensä 881.

Ilmaantuvuus suurinta lasten ja nuorten ikäryhmissä- tartunta saadaan kotoa, ei koulussa

Viikolla 14 tapausten ilmaantuvuus oli suurin 10–19-vuotiaiden ikäryhmässä. Suurin osa tämän ikäryhmän tartunnoista tulee kotoa tai muista sosiaalisista kontakteista. Ilmaantuvuus oli suurta myös 20-29- vuotiaiden sekä 30-39-vuotiaiden ikäryhmissä. 

Yli 70-vuotiaiden ikäryhmässä ilmaantuvuus sen sijaan on pysynyt pienenä koko alkuvuoden ajan. Tämä ikäryhmä on kaikkein alttein saamaan vakavan koronavirustaudin. Ikääntyneiden koronarokotukset vaikuttavat jo niin, että vanhimpien ikäryhmien tautitapaukset ovat selvästi vähentyneet.

Tänään julkaistu epidemian seurantaraportti sekä edelliset raportit ovat THL:n sivuilla. 

Lisätietoja

Mika Salminen, johtaja, THL, [email protected] (epidemiatilanne) 
Taneli Puumalainen, ylilääkäri, THL, [email protected] (epidemiatilanne)
Simopekka Vänskä, erikoistutkija, THL, [email protected] (ennustemallit) 
Pasi Pohjola, johtaja, STM, [email protected] (tilannekuva- ja mallinnustyöryhmä)
 

 
Sivun alkuun