Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media

STM ja THL tiedottavat
Koronavirusepidemia jatkuu – tartuntoja vältetään annettuja ohjeita ja suosituksia noudattamalla

Sosiaali- ja terveysministeriö 12.11.2020 10.00
Tiedote 272/2020

Tämänhetkistä epidemiatilannetta leimaavat nopeat alueelliset muutokset. Suomella on edelleen hyvät mahdollisuudet pitää tilanne kansainvälisesti arvioituna melko hyvänä. Tämä edellyttää sitä, että ihmiset jaksavat pysyä valppaina ja kärsivällisesti noudattaa viranomaisten antamia ohjeita ja suosituksia. Epidemian nopeaan loppumiseen ei pidä tuudittautua.

Epidemian leviämisen estämisessä tarvitaan jatkuvasti alueellisia, oikea-aikaisia ja riittävän kattavia toimia, nopeaa testausta ja tehokasta tartunnanjäljitystä.

Arvioitu tartuttavuusluku on tällä hetkellä 1,15-1,2 (90 % todennäköisyysväli).
Viikolla 45 (2.-8.11.) suurin osa tartunnoista oli peräisin kotimaasta. Ulkomailla saatujen tartuntojen osuus oli noin 8 %, ja näistä aiheutui joitakin jatkotartuntoja Suomessa. 

Viimeisen seurantaviikon (viikko 45) aikana tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 1397 uutta tapausta, kun edellisellä viikolla niitä oli 1452. Uusien tapausten ilmaantuvuus oli 25 tapausta 100 000 asukasta kohden, kun se edellisellä viikolla oli 26.

Viimeisen kahden viikon seurantajakson (viikot 44–45) yhteenlaskettu tapausmäärä oli 2849 uutta tapausta, kun edeltävien kahden viikon (viikot 42-43) aikana tapauksia oli yhteensä 2499. Uusien tapausten ilmaantuvuus oli noin 51 tapausta 100 000 asukasta kohden ja sitä edeltävällä kahden viikon jaksolla ilmaantuvuus oli 45.

Tapausmäärät kasvussa suuremmissa kaupungeissa

Alueiden omien raporttien mukaan 11.11.2020 kiihtymisvaiheessa ovat Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Länsi-Pohjan, Pirkanmaan, Vaasan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirit sekä Ahvenanmaan maakunta. Sairaanhoitopiireistä loput 14 ovat perustasolla, kuitenkin siten, että osassa perustasolla olevista sairaanhoitopiireistä yksittäiset kaupungit ovat siirtyneet kiihtymisvaiheeseen. Näitä ovat Kouvola, Kuopio ja Siilinjärvi sekä Rovaniemi.

Suomen suurimmissa kaupungeissa (Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere ja Turku) tapausmäärät ovat kasvaneet. Toisaalta monella alueella tilanne on saatu hyvin hallintaan, jolloin alueellinen epidemiatilanne on rauhoittunut. Näin on käynyt esimerkiksi Vaasassa.

Tartunnoista suurin osa todetaan edelleen nuorilla aikuisilla, mutta myös vanhemmissa ikäluokissa tapaukset ovat jonkin verran lisääntyneet. On tärkeää suojella erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä.

Tartunnanlähde pyritään aina selvittämään

Valtakunnallisesti uusien tartuntojen lähde saatiin selvitettyä noin 55 %:ssa tartunnoista. Tämä on hieman vähemmän kuin edellisellä viikolla. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella tartunnanlähde oli tiedossa noin 40 %:ssa todetuista tapauksista viikolla 45. Muualla maassa, pois lukien HUS-alue, tartunnanlähde saatiin selville noin 80 %:ssa tartunnoista.

Kuten edellisilläkin viikoilla, uusista tartunnoista kolmannes todettiin henkilöillä, jotka olivat tartunnan toteamishetkellä karanteenissa. 

Yli puolet (56 %) jäljitetyistä tartunnoista tapahtuu tällä hetkellä samassa taloudessa asuvilla. Yksityiselämän sosiaalisiin tilanteisiin (lähipiirin tapaaminen, yksityiset kokoontumiset) liitettiin 15 % tartunnoista, työpaikalle noin 10 % ja harrastustoimintaan noin 7 % tunnetuista tartunnoista. 

Useimmissa sairaanhoitopiireissä havaittiin tartunnan saaneita oppilaita, mutta tartunnat olivat pääosin peräisin muualta kuin kouluympäristöstä. Nämä tartunnat johtivat kuitenkin oppilaiden ja opettajien karanteeneihin, vaikka jatkotartunnat olivat harvinaisia. Varhaiskasvatuksessa todettiin vain yksittäisiä tartuntoja. Ravitsemisliikkeissä tapahtui alle 4 % tartunnoista. Tämä viittaa siihen, että rajoitustoimet ovat olleet tehokkaita. 

Sairaalahoitoa tarvitsevien määrät hieman nousussa

Sairaala- ja tehohoitoa tarvitsevia potilaita on edelleen melko vähän, mutta potilaiden määrä on viime viikkoina kasvanut. Sairaalahoidossa oli 11.11.2020 yhteensä 73 potilasta, joista 14 tehohoidossa. 

Taudista parantuneita arvioidaan olevan noin 14 000 mikä on noin 75 % todetuista tartuntatapauksista. Suomessa on tähän asti todettu yhteensä 18 345 tautitapausta. Tautiin liittyviä kuolemia on todettu 365.

Tänään julkaistu epidemian seurantaraportti sekä edelliset raportit ovat THL:n sivuilla:

Lisätietoja:

Taneli Puumalainen, ylilääkäri, THL, [email protected] (epidemiatilanne)
Kari Auranen, johtava tutkija, THL, [email protected] (ennustemallit) 
Liisa-Maria Voipio-Pulkki, strategiajohtaja, STM, [email protected] (tilannekuva- ja mallinnustyöryhmä)

Sivun alkuun