Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lääkeasioiden uudistuksen koordinaatioryhmän kokouksessa keskusteltiin Kanta-lääkityslistasta ja apteekkien omistajuudesta

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 28.6.2022 13.34
Uutinen

Koordinaatioryhmä kokoontui 2.6.2022 keskustelemaan lääkeasioiden uudistuksen etenemisestä. Valmistelutyö etenee suunnitellusti.

Kanta-lääkityslistan ensimmäisen vaiheen käyttöönotto käynnistynyt, lääketietovarannon ratkaisukuvaus valmistunut

Lääkehoidon tiedonhallinnan jaos kertoi Kanta-lääkityslistan kehittämiskokonaisuuden etenevän aikataulun mukaisesti. Ensimmäisen vaiheen käyttöönotto on käynnistynyt 1.5. Reseptikeskuksessa, apteekkijärjestelmissä sekä ensimmäisessä potilastietojärjestelmässä. Lääkityslistan toinen vaihe etenee aikataulussa. Kevään 2022 aikana on valmistunut lääkityslistan yleiskuvaus, sanasto sekä pian myös toimintokuvaukset. Hallituksen esitys lääkityslistasta on ollut lausuntokierroksella ja tällä hetkellä se on käännettävänä. Lääkityslistan myötä tulevat uudistukset, kuten ensimmäiseen vaiheeseen sisältyvä lääkemääräysten rakenteinen annostieto, mahdollistavat aiempaa paremmin lääkehoidon tiedon hyödyntämisen. Lääkityslistan uudistukset edistävät muun muassa tiedolla johtamisen, tutkimuksen ja valvonnan kehittämisprosessia.

Lääketietovarannon ratkaisukuvaus on valmistunut kevään 2022 aikana. Työskentely jatkuu kustannushyödyn analysoinnilla, mihin sisältyy kustannushyötyarviointi, vaikutusten arviointi sekä riskiarviointi. Keskustelussa todettiin taloudellisten kannustimien olevan tehokas lääkkeiden käytön ohjauskeino. Keskusteluissa nousi esiin myös lääkkeiden käytön ja potilaan hoitopolun kustannustietojen tiiviimpi hyödyntäminen päätöksenteossa.

Lääketiedon hyödyntämisen ensimmäinen selvitys on valmistunut. Lääkehoidon ja lääkkeenkäytön tiedonhallinnan tiekartta on tiedonhallinnan jaoksen valmistelussa. Tiekartan avulla kirkastetaan kehittämistarpeet ja -tehtävät lääkehoidosta kertyvän tiedon paremmaksi hyödyntämiseksi eri käyttötarkoituksissa, kuten ohjauksessa, tiedolla johtamisessa ja valvonnassa. Alustavan aikataulun mukaan työn on tarkoitus valmistua keväällä 2023.

Apteekkijaoksen tarkastelussa vähittäisjakelun kehittäminen

Apteekkijaoksessa valmistelussa oleva lääkkeiden vähittäisjakelun kehittämiskokonaisuus etenee aikataulussa. Vähittäisjakelun määrittelytyöt ja kehittämisehdotukset ovat viimeistelyä vaille valmiit. Lisäksi apteekkijaos on edistänyt hallitusohjelmakirjauksen mukaista apteekin omistajapohjan arviointia sekä valmistellut apteekkitalouden kehittämisen yleislinjauksia. Syksyllä on tarkoitus järjestää keskustelutilaisuus apteekkien omistajuudesta sidosryhmien kanssa. 

Apteekin verkkopalvelun osalta on keskitytty teknisiin kehittämistarpeisiin, mutta myös rajat ylittävää lääkkeiden myyntiä on pohdittu. Apteekkijaoksen valmistelussa on lisäksi annosjakeluun osallistuvien eri toimijoiden tehtävien, vastuualueiden ja palvelusisältöjen määrittely.

Ohjaus- ja rahoitusjaos jatkaa monikanavarahoituksen purun valmistelua

Ohjaus- ja rahoitusjaoksessa työ etenee suunnitellusti. Kokouksessa käytiin läpi jaoksen asettamien alaryhmien valmistelutilanne. Selvityshenkilön työ lääkehoidon ohjauksen kehittämiseksi etenee ja kesäkuun kokouksessa jaos tarkastelee selvitystyön valmistelutilannetta.

Lääkehoidon ohjausta ja rahoitusta on tarkasteltava kokonaisuutena ja sen vuoksi jaos on ottanut työnsä perustaksi sote-ministerityöryhmän linjauksen lääkehoidon monikanavarahoituksen purkamisesta. Linjauksen mukaan valtion rahoitusosuus lääkekorvausten osalta siirrettäisiin osaksi hyvinvointialueiden yleiskatteellista rahoitusta vuonna 2026. Lääkekorvausjärjestelmän toimeenpanon kokonaisuudenhallinnasta vastaisi jatkossakin Kela. Syksyllä jaoksen on tarkoituksena ottaa tarkasteluun avo- ja laitoshoidon rajapintaan liittyvät kysymykset. 

Lisätietoja: 

erityisasiantuntija Riikka Vuokko, p. 0295 163 600 (tiedonhallinnan jaos)
erityisasiantuntija Anne Hautala, p. 0295 163 703 (apteekkijaos)
johtaja Lauri Pelkonen, p.  0295 163 218 (ohjaus- ja rahoitusjaos)
erityisasiantuntija Elina Asola, p. 0295 163 437 (uudistuksen koordinointi)
sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]

Lääkeasioiden uudistus
 
Sivun alkuun