Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston kanslia kerää kokemuksia valtioneuvosto.fi-sivuston käytöstä ja kehittämistarpeista. Auta kehittämistyössä ja vastaa lyhyeen verkkokyselyyn

Lasten ja nuorten ideointikampanjan äänestys alkaa 

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 26.1.2022 10.37
Tiedote 21/2022

Lapset ja nuoret voivat nyt äänestää ideoista lasten ja nuorten oikeuksien vahvistamiseksi. Lasten ja nuorten ideointikampanja on osa Suomen ensimmäisen kansallisen lapsistrategian toimeenpanoa. Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio toimii kampanjan suojelijana.

”Lasten ja nuorten äänen kuuleminen edistää osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, tarjoten kokemuksen siitä, että omilla ajatuksilla on merkitystä ja vaikuttavuutta. Ajassamme, jossa aivan liian moni lapsi kokee syrjäytyvänsä itseään koskevasta päätöksenteosta, on kansalliseen lapsistrategiaan kuuluva, kuulluksi tulemisen tunnetta vahvistava ideointikampanja arvokas ja tarpeellinen hanke”, toteaa kampanjan suojelija tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.

Lapsia ja nuoria pyydettiin mukaan ideoimaan, mitä pitäisi tehdä, jotta lapsen oikeudet tunnettaisiin paremmin ja niitä noudettaisiin kaikkien lasten elämässä. Lasten ja nuorten ideoita saatiin todella hyvin. Kaikki saadut ideat on käyty läpi ideointikampanjan raadin kanssa ja raatilaiset ovat valinneet jatkoon menneet ideat. Nyt näistä kolmestatoista toteuttamiskelpoisesta ideasta alkaa lasten ja nuorten äänestys.

”Kiitos paljon kaikille lapsille ja nuorille, jotka olette lähettäneet ideoita. Niitä oli paljon ja ne kaikki olivat todella hyviä. Kaikkia ei voida tässä vaiheessa toteuttaa, mutta olemme ottaneet lähetetyt viestit ja ideat talteen ja niitä viedään eteenpäin mahdollisesti muillakin tavoin. Raati valitsi nyt lasten ja nuorten äänestykseen ne ideat, jotka kohdistuvat lapsiin ja nuoriin mahdollisimman laajasti ja yhdenvertaisesti, ja ne on mahdollista toteuttaa vuoden 2022 aikana”, kertoo lapsistrategian pääsihteeri Johanna Laisaari.

Äänestys järjestetään 26.1.-9.2.2022. Äänestämään pääsee kansallisen lapsistrategian kotisivulla.

Lasten ja nuorten äänestyksen pohjalta valitaan 2-6 ideaa, jotka toteutetaan osana kansallisen lapsistrategian toimeenpanoa vuoden 2022 aikana.

Äänestyksen tulos julkistetaan 14.2.2022 klo 9.30-10.30 Valtioneuvoston Youtube-kanavalla. Tilaisuuden juontaa Jussi-Pekka Rantanen ja juhlassa vierailee etäyhteydellä Ansa Kynttilä. Tilaisuudessa esiintyy myös Shed Helsingin musiikkiteatterin lapset ja nuoret.

Lisätietoja

Kansallisen lapsistrategian pääsihteeri Johanna Laisaari, p. 029 516 1177, [email protected]
Kansallisen lapsistrategian asiantuntija Laura Saarinen, p. 029 516 3352, [email protected]

 
Sivun alkuun