Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lisätalousarviossa varoja koronarokotteisiin, työttömyysturvaan sekä lasten, nuorten ja perheiden tukemiseen

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 25.2.2021 14.14
Tiedote 46/2021

Hallitus esittää vuoden 2021 ensimmäisessä lisätalousarviossa, että sosiaali- ja terveysministeriön (STM) hallinnonalalle myönnetään määrärahoja, jotka kohdennetaan muun muassa koronavirusrokotteiden hankintaan, työttömyysturvaan sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluihin.

Koronavirusrokotteisiin lisävaroja

Hallitus esittää koronavirusrokotteiden hankintaan 70 miljoonan euron lisävaroja. 

Suomi hankkii koronavirusrokotteita EU:n yhteishankintasopimuksella. Koronaviruksen aiheuttamassa poikkeuksellisessa tilanteessa rokotteiden hankintapäätökset joudutaan tekemään EU-komission sanelemassa aikataulussa, josta ei ole mahdollista poiketa. Lisämäärärahalla varmistetaan, että Suomella on mahdollisuus osallistua EU:n yhteishankintasopimukseen kuuluviin mahdollisiin uusiin rokotehankintakierroksiin.

Työttömyysturvapoikkeuksia jatkettaisiin

Hallitus esittää, että työttömyysturvan poikkeussäännöksiä jatketaan. Nykyiset poikkeussäännökset ovat voimassa vuoden 2021 maaliskuun loppuun. Hallitus esittää, että säännöksiä jatketaan kesäkuun 2021 loppuun. Tähän varattaisiin 61 miljoonaa euroa, josta 13 miljoonaa työttömyysetuuden suojaosan korotukseen ja 48 miljoonaa yrittäjien väliaikaiseen oikeuteen saada työmarkkinatukea.

Työttömyysetuuden suojaosan korotusta jatkettaisiin 300 eurosta 500 euroon kuukaudessa (279 eurosta 465 euroon neljän kalenteriviikon aikana) kesäkuun 2021 loppuun.

Tavoitteena on turvata palkansaajien toimeentuloa tilanteissa, joissa työllistyminen päättyy väliaikaisesti tai kokonaan koronavirusepidemian taloudellisten vaikutusten johdosta.

Tarkempaa tietoa poikkeussäännöksistä STM:n tiedotteessa:

Lisäksi hallitus esittää, että yrittäjien väliaikaista oikeutta työmarkkinatukeen jatketaan. Väliaikaista lakia yrittäjän työmarkkinatuesta on tarkoitus jatkaa kesäkuun 2021 loppuun. 

Tarkempaa tietoa yrittäjien väliaikaisesta oikeudesta työmarkkinatukeen työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa:

Lasten, nuorten ja perheiden tukemiseen valtionapua

Lasten, nuorten ja perheiden tukemiseen hallitus esittää 17,5 miljoonan euron lisävaroja. Varoja kohdennettaisiin sosiaalihuollon palveluihin, jotka auttavat lapsia, nuoria ja perheitä selviytymään arjesta koronaviruspandemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Lisäksi varoja suunnattaisiin lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin. 

Tarkoituksena on turvata palveluiden riittävyys, vaikuttavuus ja oikea-aikaisuus poikkeustilanteessa ja muun muassa torjua sosiaalisia ongelmia.

Lisätietoja 

erityisavustaja Jiri Sironen, p. 0295 163 410 (yleiset kysymykset)
erityisavustaja Lauri Holappa, p. 0295 163 700 (yleiset kysymykset)
erityisavustaja Timo Lehtinen, p. 0295 163 387 (yleiset kysymykset)
kansliapäällikkö Kirsi Varhila, p. 0295 163 338 (yleiset kysymykset)
talousjohtaja Mikko Staff, p. 0295 163 214 (yleiset kysymykset)
taloussuunnittelupäällikkö Tomas Forsström, p. 0295 163 563 (yleiset kysymykset)

 
Sivun alkuun