Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Myös varustamoille esitetään joustoa työeläkevakuutusmaksujen maksamiseen

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 2.4.2020 13.48
Tiedote 79/2020

Hallituksen esityksen mukaan Merimieseläkekassa voisi varustamon pyynnöstä siirtää merimieseläkelain mukaisen eläkevakuutusmaksun eräpäivää enintään kolmella kuukaudella. Esityksellä pyritään helpottamaan varustamoiden hankalaa taloustilannetta, jonka koronavirusepidemia on aiheuttanut.

Koronaviruksesta aiheutuneet yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat muiden toimialojen ohella merkittävästi merenkulkuun.

Muiden toimialojen työnantajien sekä yrittäjien taloudellisen tilanteen helpottamiseksi työeläkeyhtiöille annettiin jo aiemmin mahdollisuus pidentää työeläkevakuutusmaksujen maksuaikaa kolmeen kuukauteen.

Esityksen tavoitteena on, että myös merenkulun toimialalla taloudellisiin hankaluuksiin joutuneet varustamot voisivat saada joustoa merimieseläkelain mukaisten eläkevakuutusmaksujen maksamiseen. 

Lakia on tarkoitus soveltaa ajalla 10.4.2020 - 31.7.2020 erääntyviin eläkevakuutusmaksuihin.

Lisätietoja:

Hanna Tossavainen, neuvotteleva virkamies, p. 0295 163 005

 
Sivun alkuun