Hyppää sisältöön

Naisten tasa-arvoista kohtelua ja työllistämistä tuetaan

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 21.12.2016 15.18
Tiedote 241/2016

Naispuolisen työntekijän perhevapaista aiheutuvia vanhemmuuden kustannuksia tasataan työnantajalle maksettavalla 2 500 euron kertakorvauksella. Tasavallan presidentti vahvisti lain 21. joulukuuta, ja se tulee voimaan 1.4.2017.

Tuki maksetaan kaikille työnantajille, jotka maksavat työsopimuksen tai työ- taikka virkaehtosopimuksen perustella palkkaa vähintään yhdeltä kuukaudelta äitiysrahakauden aikana. Korvauksen saamisen edellytyksenä on myös se, että työsuhde työnantajaan on kestänyt vähintään kolme kuukautta ennen äitiysrahakauden alkua ja työsuhde perustuu vähintään vuodeksi tehtyyn työsopimukseen. Lisäksi työajan tulee olla äitiysrahakauden alkaessa vähintään 80 prosenttia alan kokoaikaisen työntekijän säännöllisestä työajasta. Korvauksella tuetaan pysyvien ja jatkuvien työsuhteiden syntymistä.

Lisätietoja:

neuvotteleva virkamies Pekka Humalto p. 0295 163193, [email protected]